Inter matkaa seuraavaan Veikkausliigaotteluunsa Ilveksen vieraaksi huomenna keskiviikkona 22.5. Tammelan Stadionille. Ottelun aloitusvihellys kuullaan Tampereella kello 20.00. Inter saa tuekseen pistetaistoon vierasotteluun ainakin 120-päisen kausarilaisten joukon seuran järjestämän vierasreissun merkeissä.

Inter ja Ilves ovat kohdanneet kahdesti alkuvuodesta 2024. Ensimmäisessä ottelussa ratkottiin Liigacupin finaalipaikka maaliskuussa Tammelassa. Tällöin Inter vei finaalipaikan 0-1-vierasvoitolla Jean Botuén 64. peliminuutin osumalla. Semifinaaliottelusta kotijoukkue pelasi reilun 50-minuuttisen vajaamiehisenä, kun Tatu Miettunen katsoi punaista ja jätti kentän 37. peliminuutin kohdalla. Viikkoa myöhemmin joukkueet pelasivat harjoitusottelun Veritas Stadionilla. Inter jatkoi hyvää virettään kotistadionillaan ja voitti ottelun maalein 2-0 Darren Smithin ja Joonas Kekaraisen osumilla.

Veikkausliigan kolme ensimmäistä kierrosta eivät tuottaneet Ilvekselle juurikaan pisteitä, kun tamperelaiset saivat pisteen vain ensimmäisen kierroksen 0-0-tasapelistä FC Lahden kanssa, ja kärsi tappiot 2. ja 3. kierroksen otteluista Gnistania ja SJK:a vastaan. Viimeisimmät neljä otteluaan Ilves on kuitenkin voittanut. Edellisessä ottelussaan Ilves murskasi FC Hakan maalein 5-0 Tammelassa.

Inter lähtee hakemaan kurssin käännöstä tuloksellisesti haastavamman jakson jälkeen, kun Inter-EIF-kotiottelun voiton jälkeen joukkue on jäänyt kolmessa edellisessä ottelussa pisteittä.

Katso ennakkohaastattelu:

Ottelua ennakoimassa Interin kapteenistoon kuuluva puolustaja Mikael Almén, joka siirtyi Ilveksestä Interiin kaudelle 2023.

PELAAJATILANNE:

Interin rivistöistä ovat varmuudella Ilves – Inter -ottelussa sivussa maalivahdit Eero Vuorjoki ja Ville Seppä, sekä keskikentältä Kevin Jansen.

 

Ilves – FC INTER ke 22.5. klo 20.00 tammelan stadionilla

Katso ottelun suora lähetys Ruudusta.

Sivu päivitetty 06.08.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit