Inter matkaa hyvässä vireessä kohti Oulua

(Kuva: Risto Nummela)

Inter matkaa seuraavaan Veikkausliigaotteluunsa AC Oulun vieraaksi Ouluun. Ottelu Raatin Stadionilla alkaa kello 17.00.

Kauden 2024 runkosarjaa on jäljellä enää neljä kierrosta, ja Inter taistelee pisteistä kohti kuuden parhaan joukkoa, johon on otteluun lähdettäessä kolmen pisteen matka. Interin käynnissä oleva vahva jakso on tuonut edellisissä viidessä ottelussa 13 pistettä ja turkulaiset pitävätkin kuntopuntarin ensimmäistä sijaa. Viidessä ottelussa Inter on pelannut kolmesti nollapelin, ja omissa on soinut ainoastaan kolmesti (28.6. FC Inter 3 – 1 VPS, 22.7. FC Inter 2 – 2 Gnistan). Inter hakee Raatin Stadionilta jatkoa jo kuuden Veikkausliigaottelun mittaiselle pisteputkelleen.

AC Oulu on esiintynyt läpi kesän vaihtelevin tuloksin. Ennen heinäkuuta Oulu onnistui nappaamaan täydet pisteet silloiselta sarjakärki KuPS:lta kotikentällään, mutta heinäkuun aikana oululaiset hävisivät viikon sisään kahdesti SJK:lle: ensin Suomen Cupissa, ja viisi päivää myöhemmin Veikkausliigassa. Täydet kolme pistettä Oulu keräsi heinäkuun aikana FC Lahdesta sekä EIF:sta, mutta tämän jälkeen oululaiset kokivat ensin 3-0-tappion HJK:lle Helsingissä ja edeltävällä kierroksella 0-1-tappion Ilvekselle.

Interin ja Oulun välisessä ottelussa ei nähdä oululaisten riveissä Veikkausliigan maalipörssiä johtavaa Ashley Coffeyta eikä hyökkääjä Danny Barrowia, jotka kärsivät pelikieltojaan. Lisäksi Oulun päävalmentaja Konstantinos Bratsos katseli edellisessä ottelusta punaista korttia, eikä häntä nähdä kentän laidalla.

Inter ja Oulu kohtasivat toisensa Interin Veikkausliigan kotiavauksessa, jolloin tapahtumarikas ottelu päättyi 3-3-tasapeliin. Interiltä tuolloin maalinteossa onnistuivat Jean Botué, Matias Tamminen sekä Darren Smith. Katso ottelun huippuhetket Ruudusta. 

Veikkausliigan runkosarjaa on jäljellä vielä neljä kierrosta ennen kuin joukkueet jaetaan sarjan sijoitusten mukaan Mestaruussarjaan sekä Haastajasarjaan. Molemmissa sarjoissa jokaiselle joukkueelle tulee vielä vähintään viisi ottelua.

Jatkosarjojen päättymisen jälkeen joukkueet 7-4 pelaavat Eurolopputurnauksen, jossa on jaossa karsintapaikka seuraavalle kaudelle Konferenssiliigaan. Eurolopputurnauksen finaaliin selviytynyt joukkue kohtaa runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen joukkueen kaksiosaisessa otteluparissa.

Katso otteluennakko:

Ottelun alla tunnelmia kentän tasosta haastattelemassa on vielä pelikentiltä sivussa oleva Kevin Jansen. Tunnelmia avaamassa ja ottelua ennakoimassa on puolustaja Jussi Niska.

PELAAJATILANNE:

AC Oulua vastaan Interin kokoonpanossa ei nähdä keskikentällä Kevin Jansenia ja Bismark Ampofoa eikä puolustuslinjassa Mikael Alménia. Lisäksi Thomas Lahdensuo kärsii ottelussa pelikiellosta korttitilin täyttymisen vuoksi.

AC Oulu – fc inter la 10.8. klo 17.00 Raatin Stadion

Älä missaa vierasottelun huippuhetkiä, vaan katso ottelu suorana Ruudusta.

Sivu päivitetty 09.08.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit