Inter kärsi kauden ensimmäisen tappionsa vajaamiehisenä Kuopiossa

(Kuva: Margo Tolegmen)

FC Inter matkasi sunnuntaina Veikkausliigan 20. kierroksen kärkiotteluun Kuopioon. Vahva taistelu vajaamiehisenä jätti Interin tällä kertaa pisteittä, kun kotijoukkue katkaisi Interin tappiottomien otteluiden putken 2-1-voitolla. Inter kirjautti seurahistorian uuden ennätyksen Veikkausliigan perättäisissä tappiottomissa otteluissa, jotka venyivät kuluvalla kaudella 19 otteluun. Aiempi 17 ottelun tappioton putki nähtiin mestaruuskaudella 2008.

Sunnuntai-illan ensimmäinen jakso Väre Areenalla tarjosi muutamia vaarallisia tilanteita kumpaankin päähän. KuPS aloitti ottelun kotikentällään vahvasti, mutta turkulaisten puolustus ja maalivahti Eetu Huuhtanen jätti maalipaikat vaarattomiksi. Pian Inter pääsi otteluun paremmin kiinni, ja ottelu eteni tasaisena, mutta maaleja ensimmäisellä nelivitosella ei nähty.

Inter lähti toiselle jaksolle kuskin paikalta, ja kamerunilaishyökkääjä Loic Essomba iski ottelun avausmaalin 57. peliminuutilla. Vain neljä minuuttia myöhemmin punapaitojen keskikenttäpelaaja Bismark Ampofo sai toisen varoituksensa ja joutui jättämään kentän. Alivoimainen Inter pääsi rakentamaan maalipaikkoja kotijoukkueen kenttäpuoliskolla aina loppuvihellykseen asti, mutta yrityksiä ei palkittu maalin muodossa. Kuopiolaiset sen sijaan onnistuivat omista paikoistaan kahdesti ottelun viimeisen vartin aikana, ja näin ollen KuPS vei ensimmäiset täydet pisteet Interiltä Veikkausliigakaudella 2025 maalein 2-1.

katso raportti kentän laidaltA:

Ottelun jälkeen ajatuksiaan avasi illan ottelua kipparoinut puolustaja Albin Granlund.

”Ollaan mun mielestä oltu henkisesti tosi vahvoja. Näytettiin tänäänkin, että tarvitaan miesvajaus, että vastustaja pääsee voittamaan meidät. Ihan hyviä juttuja oli (kentällä) tänäänkin, vaikka nyt tuli huono lopputulos.”

Kokoonpano:

Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska (86. min 9 Jasse Tuominen)
5 Albin Granlund
6 Dimitri Legbo (73. min 27 Seth Saarinen)
10 Florian Krebs (73. min 25 Joonas Kekarainen)
11 Jean Botué (65. min 8 Johannes Yli-Kokko)
16 Bart Straalman
17 Bismark Ampofo
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba (65. min 20 Momodou Sarr)
28 Axel Kouame

Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki (mv)
4 Väinö Vehkonen
19 Iiro Järvinen

Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.

Taistelu kärkipaikasta jatkuu tammelassa

Ilves – FC Inter la 23.8. klo 15.00, Tammelan Stadion

Tilaa Ruutu+ Urheilu ja katso kierroksen kärkimatsi hetki hetkeltä mukana!

Tilaa Ruutu+ Urheilu tästä.

Runkosarja huipentuu kotikentälle!

FC Inter – VPS su 31.8. klo 17.00

Koe kotistadionin huipputunnelma ja kuuma pistetaisto paikan päällä! Stadionin ovet avautuvat klo 16.00.

Sivu päivitetty 17.08.2025

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit