Inter järjestää yöfutista Varissuolla 18.9.

Interin yöfutikseen ovat tervetulleita kaikki noin yläkouluikäisistä nuorista lähtien aikaisemmasta jalkapallotaustastaan riippumatta.

 

Varissuolla pelataan yöfutista perjantai-iltana 18.9. Osana Turun kaupungin tukemaa Interin kummituki -hanketta toteutetaan Pelttarin kentällä kaikille nuorille avoin vapaamuotoinen pelailutapahtuma.

Tapahtuma järjestetään illalla klo 21 – 23 ja sinne on kaikilta vapaapääsy. Pelailun lisäksi paikan päällä on useita toiminnallisia pisteitä, joissa pääsee ohjatusti kokeilemaan erilaisia futistemppuja tai haastamaan omia taitojaan.

Tilaisuudella halutaan tavoittaa erityisesti alueen niitä nuoria, jotka ovat jääneet kokonaan harrastustoiminnan ulkopuolelle ja tarjota heille mahdollisuus tutustua niin lajiin kuin seuraankin. Paikalla tapahtumassa onkin seuran valmentajia ja reservijoukkueen pelaajia.

– Kuten Varisuolla, myös Interissä meillä on pelaajilla ja valmentajilla isolla osalla maahanmuuttajatausta. Haluammekin luoda yöfutiksesta monikulttuurisen ja yhteisöllisen tapahtuman, joka voisi sytyttää kipinän uuden harrastuksen aloittamiseen tai vanhan harrastuksen uudelleen aloittamiseen, sanoo junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Interin kummituki-hanke on osa Turun kaupungin tukemaa toimintaa, jolla tuotetaan ratkaisuja koronapandemian poikkeusolojen jälkihoitoon. FC Inter valittiin ainoana urheiluseurana yhdeksi toteuttajaksi kaupungin keväisessä ideakilpailussa. Hankkeessa tukea suunnataan juuri maahanmuuttajataustaisille pelaajille ja perheille.

Koronatilanteen edellyttämät varotoimet huomioidaan tapahtumassa monella tavoin. Tapahtuma järjestetään ulkona ja osallistujia jaetaan pienempiin ryhmiin. Hygieniaan ja turvaväleihin kiinnitetään huomiota. Uudet suositukset tai voimaan astuvat rajoitukset otetaan huomioon tapahtumaa järjestettäessä, ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan välittömästi.

Lisätietoja: junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen, eveliina.hulkkonen@fcinter.fi

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS751114 - 8616
2.SJK843112 - 9315
3.Ilves741215 - 9613
4.KuPS633010 - 6412
5.HJK833213 - 10312
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan621311 - 13-27
9.FC Inter71249 - 14-55
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot751126 - 91716
2.FC Inter 2651025 - 121316
3.Tampere United741215 - 6913
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV732210 - 9111

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat61058 - 23-153
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit