Inter huikeaan voittoon viime hetken ratkaisumaalilla!

(Kuva: Tara Jaakkola)

Aurinkoinen kevätilta tarjosi katsojille jännitystä koko rahan edestä, kun Inter ja Ilves kohtasivat Kupittaalla lauantai-iltana. Kotiyleisö sai todistaa Veritas Stadionilla tasaista ottelua, joka ratkesi vasta viime hetkillä turkulaisten 2-1-voitoksi.

Kamppailun avausmaali syntyi 22. minuutilla, kun Ilveksen Anton Popovits kaatui Interin rangaistusalueella ja Roope Riski ampui rangaistuspotkun varmasti oikeaan yläkulmaan. Tilanne kuumensi hieman kotiyleisöä, sillä sitä edelsi Ilveksen pelaajan käsivirhe omalla rangaistusalueella, josta ei kuitenkaan tuomittu rikettä. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty rangaistuspotkun jälkeen maalipaikkoja puolin tai toisin ja tauolle siirryttiin vieraiden johdossa.

Toisen puoliajan alussa Jesse Kilolla oli vielä mahdollisuus lisätä Ilveksen johtoa, kun hän pääsi vastakkain Eetu Huuhtasen kanssa, mutta liigan tähtivahti venytti jalkansa pallon tielle. Interin loppukiri alkoi maalien muodossa 73. peliminuutilla ja Inter sai riveihinsä kaksi uutta maalintekijää Veikkausliigassa.

1-1-tasoitusmaali syntyi, kun Loic Essomba toimitti pallon rangaistusalueelle, josta Alie Contehin tyylikäs volley upposi etualakulmaan. Tasoitusosuman jälkeen Inter jatkoi painostusta Ilveksen hyökkäyspäässä, joka palkittiin lopulta aivan ottelun viimeisillä hetkillä. Ottelun ollessa jo lisäajalla Albin Granlund harhautti itsensä vetopaikkaan, mutta Ilveksen puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan vedon. Seuranneen kulmapotkun antoi Janne-Pekka Laine, joka tarjoili pallon kierteisenä maalille. Illan sankariksi nousi Ilari Kangasniemi, jonka pusku löysi tiensä vastustamattomasti takanurkkaan. Nuori ratkaisija juhli maalia kotiyleisön kanssa villisti samalla, kun ottelu vihellettiin päättyneeksi ja Inter varmisti kauden ensimmäisen voittonsa.

Katso raportti kentän laidalta:

Äänessä Alie Conteh, joka avasi Veikkausliigan maalitilinsä upealla osumalla, joka toi Interin tasoihin 73. peliminuutilla.

Kokoonpano:
1 Eetu Huuhtanen
2 Jussi Niska
4 Prosper Ahiabu
5 Albin Granlund
9 Jasse Tuominen (58. min. 8 Johannes Yli-Kokko (keltainen kortti))
11 Jean Botué (58. min. 10 Alie Conteh)
21 Ilari Kangasniemi
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba (90. min. 26 Vilho Huovila)
27 Vincent Ulundu (58. min. 25 Henri Salomaa)
35 Eeli Kiiskilä (72. min. 14 Janne-Pekka Laine)

Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki
3 Juuso Hämäläinen
18 Seth Saarinen

 

Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.

Kauden ensimmäinen vierasreissu vie lahteen

FC Lahti – FC Inter la 18.4. klo 17.00

Tilaa Ruutu+ Urheilu ja katso matsi suorana. Tilaa Ruutu+ Urheilu tästä.

Lisää tunteita koetaan kotikentällä lauantaina 25.4.

FC Inter – IFK Mariehamn la 25.4. klo 17.00

Kausikortin käynnissä olevalle kaudelle voi ostaa Tiketin myyntipisteistä ja verkkokaupasta.

Kausikortit ja pääsyliput tulevalle kaudelle on myynnissä Tiketin myyntipisteissä ja verkkokaupassa.

FC Interin kausikortti kaudelle 2026 sisältää:

– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin kauden 2026 Veikkausliigan kotiotteluihin.
– Sisäänpääsyn FC Interin Suomen Cupin kotiotteluihin 2026 (pl. mahdollinen finaali).
– Kuljetuksen ja ottelulipun IFK Mariehamn – Inter -vierasotteluun la 27.6. Lisätietoa vierasmatkasta.
– Kausikortti toimii Fölin joukkoliikennelippuna Interin kotiotteluihin ja takaisin. Huom! Toimintamallista ja edun käynnistymisestä tiedotetaan erikseen. Lue lisää tästä.
– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin reservijoukkueen kauden 2026 kotiotteluihin Miesten Ykkösessä.
– Kausikorttilaisena osallistut kuukausittaiseen Stadium -tuotelahjan arvontaan.
– Europelietuosto-oikeuden.

Osta kausarisi tästä!

Sivu päivitetty 11.04.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit