Inter aloittaa Liigacupin lauantaina kotikentällä

(Kuva: Tara Jaakkola)

 

FC Inter aloittaa kauden 2023 Liigacup-taipaleensa lauantaina, kun se saa Turku Energia Areenalle vieraita Maarianhaminasta. Sinimustat isännöi IFK Mariehamnia klo 14:00 alkaen.

Tänä vuonna Liigacup pelataan kahden kuuden joukkueen lohkoissa. Interin kanssa samassa lohkossa ovat saarelaisten lisäksi HJK, FC Honka, FC Lahti ja KTP. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta selvittävät tiensä välieriin.

Lauantain vastustaja on ehtinyt avata pelin jo tammikuussa kahden ottelun voimin. Hongan vieraissa IFK Mariehamn pelasi maalittoman tasapelin ja HJK:ta vastaan joukkue koki Helsingissä tappion maalein 3-0. Interin ottelutuntuma perustuu puolestaan muutamaan harjoitusotteluun. Turkulaisten laitahyökkääjä Arlind Sejdiu uskoo, että Jarkko Wissin ryhmä on valmis, kun tuomari vislaa lauantaina pelin käyntiin.

– Vaikuttaa hyvältä, kun porukka pääsee pelaamaan pienten loukkien ja sairastelujen jälkeen hieman totisempia pelejä. Asiat tuntuvat hyvältä sekä joukkueen että itseni kannalta.

– Meillä on alkanut hommat rullaamaan hyvin. Olemme päässeet tekemään kentällä niitä asioita, joita olemme treenanneet harjoituksissa. Toivotaan, että hyvä meininki pysyy. Totta kai meillä on vielä paljon parannettavaa, mutta uskon, että parempia näyttöjä on luvassa sekä yksilö- että joukkuetasolla, Sejdiu puntaroi.

Tällaiset ottelut ovat pelaajille hyviä näyttöpaikkoja, kun pelaajisto ja valmennus on kokenut paljon muutoksia sitten viime kauden. Jokainen yksilö hakee nyt hiljalleen sitä omaa paikkaansa pelaavan kokoonpanon joukosta.

– Minulle jokainen matsi on tärkeä matsi. Oli sitten kyseessä harjoitusottelu, Liigacupin ottelu, Suomen Cupin ottelu tai liigaottelu, niin joka matsi on näytönpaikka. Haluan aina onnistua hyvin.

– Kun pelaamme joukkueena hyvin, niin sitä on itsekin helpompi onnistua. Yritän totta kai päästä maalipaikoille ja tehdä niistä. Pelaan vahvuuksillani, joihin kuuluvat esimerkiksi ohitukset ja laukaukset. Tietysti muidenkin tekeminen vaikuttaa pelaamiseeni, mutta uskon, että pystyn luomaan paikkoja myös muille, Sejdiu povaa.

IFK Mariehamnilla on tällä hetkellä viime kauteen verrattaessa enemmän lähtijöitä kuin tulijoita. Jälkimmäisistä tavallinen Veikkausliiga-seuraaja ei välttämättä pysty ottamaan hirveästi koppia tunnettuuden suhteen, mutta etenkin joukkueen takalinjoilta löytyy hyvällä sanoen kokeneita liigajyriä,

Sejdiu haluaa, että Inter ottaa kenttätapahtumista komennon itselleen.

– Todennäköisesti ensimmäiset 10 minuuttia voi olla kummallakin vähän hakemista. Meille peli on kuitenkin vasta ensimmäinen Liigacupissa. Sen jälkeen, uskon että voimme ottaa pelin haltuun, mikäli pelaamme hyvin ja olemme valppaina. Voimme iskeä maaleja jo ensimmäisellä jaksolla. Voitto on ehdottomasti mielessä, sillä uskon tähän joukkueeseen ja itseeni.

Lahdesta täksi kaudeksi Interiin siirtynyt Sejdiu kertoo sopeutuneensa uuteen ympäristöön vauhdilla.

– Olen sopeutunut tosi hyvin. Täällä oli muutama tuttu entuudestaan ja staffin sekä pelaajiston puolelta on hyvin otettu vastaan. Pelityylikin sopii minulle hyvin, joten odotan innolla, että kausi alkaa, 21-vuotias pelimies fiilistelee.

 

FC Inter – IFK Mariehamn lauantaina Turku Energia Areenalla klo 14:00. Ottelu on nähtävissä myös suorana lähetyksenä Ruudusta.

Päävalmentaja Jarkko Wissin Liigacupiin nimeämän mieshistön näet täältä.

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit