Inter Akatemia jälleen 0-0 tasapeliin

Maalinteko tuntuu tuottavan ylivoimaisia vaikeuksia Inter Akatemialle talenttiakatemioiden SM-sarjassa. Lauantaina Tampereen Pirkkahallissa pelattu päättyi nimittäin kolmannen kerran peräkkäin 0-0 tulokseen. Tämän seurauksena joukkue on pelannut neljä ottelua tekemättä maaliakaan.

Pirkanmaa Akatemiaa vastaan pelatussa ottelussa joukkue sai kyllä kerran pallon maaliin asti, mutta Jami Walleniuksen valmentaman ryhmän harmiksi maali hylättiin paitsiona.

Maaliton tasapeli oli Walleniuksen oikeutettu lopputulos, sillä molemmilla oli paikkansa myös maalintekoon asti. Risuja sen sijaan sai tuttuun tapaan Pirkkahallin luokaton tekonurmimatto, joka teki pelaamisen vaikeaksi.

-Ottelu oli kaiken kaikkiaan tasainen, joten 0-0 tulos oli mielestäni oikeutettu. Peli ei sinänsä tarjonnut hienouksia, kiitos Pirkkahallin luokattoman tekonurmimaton. Joukkue teki kuitenkin parhaansa ja saavutti tällä kertaa pisteen kotiin tuomiseksi, kiitteli Wallenius ryhmäänsä.

Inter Akatemian kokoonpano: Tero Kallio, Matias Aunio, Shuuya Sailemo, Ville Mäkilä, Ali Al-Take(Ademi Kastriot), Jan-Erik Heljander, Niklas Harjula(Arlin Sahiti), Joni Kauko, Cimili Behar, Alban Ferati ja Sphat Queremi(Olli Suominen).

J.M 10.12.2007

Sivu päivitetty 09.12.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves952219 - 10917
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK1044215 - 11416
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS833218 - 11712

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit