Ilo sivuun-Furuholm palaa kokoonpanoon

Ilon nilkka vääntyi sen verran pahasti, että mies joutuu jättämään tulevan viikonlopun Liigacupottelun FC Hakaa vastaan väliin. Viikonlopun poissaolosta huolimatta Ilo ei usko, että nilkkavamma pitää häntä pitkään sivussa.

-Tota kai jalka on vielä kipeä, mutta se kuntoutuu hyvää vauhtia. Uskon, että olen pelikunnossa viimeistään kahden viikon kuluttua, toteaa kolmatta kauttaan Interin mukana pelaava Ilo.

Ilon loukkaantumisesta huolimatta Inter ei kärsi tulevan viikonlopun Haka-ottelusta hyökkääjäpulasta, sillä pitkään loukkaantuneiden kirjoissa ollut Timo Furuholm tekee paluun joukkueen pelaavaan kokoonpanoon.

Viime kaudella seitsemän ottelua Veikkausliigassa pelannut Furuholm odottaa innolla pääsyä takaisin tositoimiin, sillä mies on omien sanojensa mukaan parhaassa kunnossa sitten lähes kaksi vuotta sitten tapahtuneen loukkaantumisen.

-Tässä on oltu sivussa jo melko pitkään, joten intoa pelaamiseen löytyy varmasti. Jalka on paremmassa kunnossa kuin kertaakaan loukkaantumisen jälkeen, sanoo Furuholm.

Inter on paininut viime otteluissa maalinteko-ongelmien kanssa. VPS-ottelussa joukkueella oli maalipaikkoja reiluun voittoon asti, mutta sinimustat eivät saaneet palloa maaliin asti. Sama ongelma näkyi myös Fireball-turnauksessa, jossa joukkue teki kolmessa ottelussa yhtä monta maalia.

Furuholm lupaakin omalla panoksellaan tuoda tehokkuutta Inter hyökkäykseen.

-Treenit ovat sujuneet hyvin, joten uskon, että pystyn omalla panoksellani tuomaan tehokkuutta meidän hyökkäyspeliin, lupaa Furuholm naama peruslukemilla.

J.M 14.2.2007

Sivu päivitetty 13.02.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves952219 - 10917
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK1044215 - 11416
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS833218 - 11712

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit