IFK Mariehamn torstaina Veritaksellle

Torstaina Interin vieraaksi saapuva IFK Mariehamn on peräti 99-vuotias urheiluseuravanhus Ahvenanmaalta. Manner-Suomen yleisön tietoisuuteen maarianhaminalaisjoukkue nousi vasta kauden 2004 syksyllä, jolloin joukkue varmisti monien yllätykseksi nousun Veikkausliigaan.

Kausi 2005 oli näin ollen seuran ensimmäinen jalkapallon korkeimmalla sarjatasolla Suomessa. Tätä ennen joukkue oli joutunut tyytymään nappaamaan lähes vuosittain Ahvenanmaan mestaruuden ja cup-voiton omiin nimiinsä.

Ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan 2005 “saarelaiset” olivat sitten kauden ehdoton väriläiskä Suomessa lähes ennennäkemättömän kannattajajoukkonsa kanssa. Ensimmäisellä liigakaudellaan joukkue jäi hyvän alkukauden jälkeen lopulta sijalle 12. Toisella kaudellaan sijoitusta parannettiin sitten aina viidenneksi asti.

Tämä nosti kuluvaan kauteen lähdettäessä ahvenanmaalaisten odotuksia korkealle, mutta toisin kuitenkin on käynyt. IFK nimittäin aloitti Veikkausliigan todella surkeasti Kauden 14 ensimmäistä ottelua toivat saldoksi vain yhden voiton. Viime aikoina otteet ovat kuitenkin parantuneet ja joukkue onkin onnistunut voittamaan viidestä viimeisestä ottelustaan(15.9) kolme.

Suurin kiitos otteiden parantumiselle on sairastuvan tyhjeneminen, sillä alkukauden otteluissa joukkue tuskaili erityisesti maalinteko-ongelmien kanssa. Terävyyttä kärkeen on tuonut varsinkin David Carlson, joka iski 2.9. pelatussa IFK-Viikingit-ottelussa kolme maalia.

Kotijoukkue Interille torstain ottelu antaa mahdollisuuden revanssiin, sillä Inter oli juuri tuo joukkue, jonka IFK onnistui ensimmäisten 14 ottelun aikana voittamaan.

IFK Mariehamnin joukkue Veikkausliigassa kaudella 2007:1 Willies Ochieng, 3 Patrik Rikama, 4 Johan Carlsson, 5 Peter Blomberg, 6 Daniel Ahnström, 7 Saša Stevic, 8 Jani Lyyski, 9 David Carlsson, 11 Mika Niskala, 12 Anders Överström, 13 Daniel Johansson,15 Amos Ekhalie, 16 Andreas Björk, 17 André Hansell, 18 Tommy Wirtanen, 19 Kristoffer Weckström, 20 Alexander Weckström, 21 Mats Gustafsson, 22 Peter Sjölund, 23 Erik Sandvärn, 24 Justus Vajanne, 25 Petter Isaksson, 26 Clive Hachilensa, 30 Antti Kuismala.

Sivu päivitetty 16.09.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2971135 - 152022
2.Tampere United961222 - 71519
3.TPV1052315 - 14117
4.P-Iirot951327 - 171016
5.HJS943218 - 14415
6.VJS934218 - 11713

7.EBK932413 - 26-1311
8.Ilves/2931520 - 19110
9.FC Honka922514 - 19-58
10.Ilves-Kissat921612 - 31-197
11.SexyPöxyt910810 - 31-213

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit