Huippulupaava Djoully Nzoko jatkaa Interissä pitkällä sopimuksella

 

FC Interin Djoully Nzoko on tehnyt kolmevuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Ikäluokkansa poikamaajoukkueen runkopelaajiin kuuluva 16-vuotias lupaus valittiin aiemmin marraskuussa myös ainoana pelaajana vuotta vanhempien U18-maajoukkueeseen.

Interin talenttivalmentaja Timo Paasolainen on tehnyt viime vuodet läheisesti työtä nyt Interin akatemiasta edustusjoukkueen mukaan siirtyvän Nzokon kanssa. Paasolaisen mukaan poikkeuksellisen pelaajan kohdalla myös kiinnostus on ollut poikkeuksellista.

– On mahtava juttu, että Djoully teki sopimuksen FC Interin kanssa. Suomalaisten seurojen lisäksi hänen kintereillään on ollut jo pitkään monia eurooppalaisia seuroja, mukana myös erittäin isoja tahoja. Inter on saanut myös sopimustarjouksia, mutta Djoully halusi jatkaa kasvattajaseurassaan. Varsinkin onnistumiset nuorten maajoukkueen riveissä nostivat eurooppalaisten seurojen kiinnostuksen harvinaisen suureksi.

– Futarina hän on poikkeuksellinen suomalainen pelaaja, tällaisia pienessä tilassa taitavia pelureita ei ole yhtään liikaa. Vasenjalkainen laitahyökkääjä on nopea, ketterä ja taitava pelimies, joka uskaltaa haastaa vastustajan ja pystyy yllättäviin suunnanmuutoksiin ja teknisiin suorituksiin. Hän on luova pelaaja, jonka potentiaali on erittäin iso. On hienoa, että Interin seurayhteisö, kannattajat ja turkulainen yleisö saavat nauttia nuoren pelaajan edesottamuksista Veritas Stadionilla, Paasolainen iloitsee.

Edustusjoukkueen päävalmentajana aloittava Vesa Vasara on samoilla linjoilla Paasolaisen kanssa.

– Kyseessä on poikkeuslahjakkuus, jonka debyytti Veikkausliigassa voi olla edessä jo pian, Vasara arvelee.

FC Interin paidassa 8-vuotiaasta asti pelannut Djoully harjoitteli edustusjoukkueen mukana jo syksyllä, mutta ensimmäisen pelaajasopimuksensa hän pääsi allekirjoittamaan nyt kauden jälkeen. Samalla nuori pelaaja tietää jo hyvin, mitä vaaditaan peliminuutteihin kokeneiden jalkapalloammattilaisten joukossa.

– Kovaa treenaamista tietenkin ja aina pitää antaa kaikkensa kentällä, niin kehittyy.

– Olen odottanut tätä hetkeä, Nzoko myöntää allekirjoitettuaan sopimuksen.

FC Interin strategian mukaisesti seura tukee pelaajiaan kehittymään nuorten maajoukkueisiin, maan pääsarjaan sekä kansainvälisille ammattilaiskentille. FC Inter Turku ry:n hallituksen puheenjohtaja Julius Håkansin mukaan ikäluokkansa lahjakkaimpiin suomalaispelaajiin kuuluvan Nzokon pitkä jatkosopimus on myös luottamuksenosoitus seuralle.

– Toimintamme antaa valmiudet huippu-urheilijaksi kasvamiseen ja sen ehdoilla tapahtuvaan toimintaan. Djoullyn sopimus FC Interin kanssa on merkittävä askel sekä pelaajalle että seuralle, ja se vahvistaa Interin sitoutumista nuorten lahjakkuuksien kehittämiseen.

– Minun sydäntäni lämmittää Djoullyn sopimuksessa erityisesti Nzokon perheen kanssa käydyt keskustelut siitä, millainen seura Inter on. On hienoa, että saamme seurana toimia kasvualustana Djoullyn kaltaisille nuorille lupauksille heidän matkallaan kohti unelmiaan, Håkans kommentoi.

U18-maajoukkueen lisäksi Nzoko on edustanut Suomea U16- ja U17-maajoukkueissa kaikkiaan 18 maaottelussa.

Sivu päivitetty 02.05.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit