FC Interin 19-vuotias hyökkääjä Timo Furuholm on vähitellen toipumassa nuorukaista pitkään vaivanneista jalkavammoista. Nuorukainen uhkuukin intoa, sillä hän on omien sanojensa mukaan parhaimmassa kunnossa pitkään aikaan.

-Kunto tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä. Itse asiassa kunto on tällä hetkellä paras, mitä sen on ensimmäisen kaudella 2005 tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen ollut. Joukseminen ja pelaaminen on vihdoin kivutonta, iloitsee Veikkausliigassa jo kaudella 2003 ottelussa Jazz-Jaro debytoinut Furuholm.

Pitkään polvi- ja kantapäävamman takia sivussa ollut Furkka puhkuukin luonnollisesti pelihaluja myös Interin edustusjoukkueessa. Kehitysjoukkue VG-62:ssa arvokkaita peliminuutteja on jo tullut.

-Pelihalut edustusjoukkueessa ovat luonnollisesti kovat. Pitää kuitenkin muistaa, että olen ollut pitkään loukkaantuneena ja VG-62:ssa olen saanut tärkeitä pelejä alle. Pelit ovat olleet vaikeuksieni jälkeen aina yksi askel eteenpäin kohti täyttä pelikuntoa, sanoo Furkka.

Ennen loukkaantumista Furuholm tunnettiin rämäpäisenä pelaajana, joka juoksi tarvittaessa vaikka seinästä läpi. Vammakierre on luonnollisesti muokannut porilaisnuorta pelaajana-ehkä jopa parempaan suuntaan.

-Asioita on pitänyt tehdä toisin loukkaantumisten aikana, joten olen varmasti muuttunut pelaajana. Juoksunopeus on ehkä vähän hidastunut, mutta vastaavasti muu fyysinen puoli on kehittynyt. Notkeutta on varsinkin tullut lisää, naurahtaa Furuholm.

VG-62:n edellisessä kahdesti maalinteossa onnistuneen Furuholmin loppukauden tavoitteetkin ovat selvät.

-Joukkueen tavoite on voittaa jokainen ottelu. Omana tavoitteena on pelata jälleen Veikkausliigaa ja tehdä tietysti maaleja, sanoo yhden Veikkausliigamaalin mies Furuholm.

J.M 1.8.2007

Sivu päivitetty 31.07.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves851218 - 9916
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK943214 - 10415
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV832310 - 13-311

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit