FC Interissä pelinohjaajakoulutuksen avulla opetetaan kunnioittavaa käytöstä kentällä

Inter käynnisti maanantaina 19.9. uuden pelinohjaajakoulutuksen Turun Erotuomarikerhon kanssa. Samalla kun 16 innokasta junioripelaajaa koulutetaan pelinohjaajiksi, itse pelinohjaajakoulusta on tarkoitus Palloliiton tuella kehittää kasvatuksellisempaan suuntaan. Jatkossa pelinohjaajakoulutuksen tulevatkin käymään läpi kaikki Interin junioripelaajat.

Palloliiton läntisellä alueella kehittämisen kohteeksi on tällä kaudella valikoitunut erotuomareiden ja pelinohjaajien toiminta. Valituille seuroille jaetun kehitysrahan turvin pyritään lisäämään erotuomareiden määrää ja kehittämään pelinohjaajien koulutusta, erityisesti koulutuspolun alkuvaiheissa. Samalla pyritään parantamaan valmentajien, pelaajien ja muiden sidosryhmien suhtautumista erotuomareita kohtaan ja luomaan kaikille turvallisempaa toimintaympäristöä.

FC Inter on yksi yhdeksästä kehitysrahaa saaneesta jalkapalloseurasta, jotka ryhtyvät kehitystyötä ruohonjuuritasolla tekemään. Interissä on tarkoitus rakentaa junioreille selkeä ja toistuva polku pelinohjaajaksi ja erotuomariksi kouluttautumiseen – itse asiassa kaikki junioripelaajat koulutetaan jatkossa pelinohjaajiksi.

–Aiemmin pelinohjaajakoulutus on meilläkin ollut satunnaista ja perustunut yksittäisten kiinnostuneiden kouluttamiseen. Nyt on hyvä mahdollisuus luoda seuraan systemaattinen koulutusmalli, joka samalla tukee junioripelaajien kokonaisvaltaista kasvua. Uskon, että jokaiselle tekee hyvää nähdä peliä välillä pillin toiseltakin puolelta. Malli on samansuuntainen kuin esimerkiksi kapteenikoulukonseptissamme: haluamme kasvattaa paitsi hyviä pelaajia, ennen kaikkea hyviä ihmisiä, linjaa hankkeesta vastaava junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Nyt käynnistynyt uusi koulutusryhmä on siis alku säännölliselle koulutusmallille. Jatkossa pelinohjaajakoulutukseen kutsutaan järjestelmällisesti yksi ikäluokka kerrallaan.

–Ensi keväänä vuorossa ovat siis 13 vuotta täyttävät pelaajat. Pelinohjaajakoulutus korvaa yhdet normaalit harjoitukset ja on siis pakollinen tapahtuma kaikille. Näin pidetään kynnys pelinohjaajakoulutukseen osallistumiseen matalana ja luodaan valmius pelinohjaamiseen ja jatkossa vaikkapa erotuomarikoulutukseen jatkamiseen kaikille Interin junioreille, kertoo Eveliina Hulkkonen.

Pelinohjaajakoulutus on yhden illan mittainen koulutus, jossa paitsi käydään läpi pelinohjaajan tehtäviä, kerrataan jalkapallon perussääntöjä ja toimimista ottelutapahtumassa, myös perehdytään reilun pelin sääntöihin ja toisen kunnioittamisen periaatteisiin.

Osa pelinohjaajakoulutuksesta tapahtuu kentällä. Kenttäkoulutuksessa harjoitellaan mm. puheella ohjaamista, mutta myös niinkin perusasioita kuin pillillä viheltämistä tai juoksemista etu- ja takaperin.

–Tärkeintä on kuitenkin saada tuntuma ns. tuomarina toimimisesta, ei pelkästään pelaajana. On terveellistä huomata, että tuomaritkin ovat ihmisiä ja heille voi sattua virheitä siinä missä kenelle tahansa, kertoo pelinohjaajien kouluttaja Iiro Leino.

Leino toimii Palloliiton sarjoissa erotuomaritarkkailijana ja piiritasolla erotuomari- ja pelinohjaajakouluttajana. Turun alueella pelinohjaajakoulutuksesta vastaa Turun erotuomarikerho.

–Pelinohjaajatoiminta on eräänlainen esikoulu varsinaiseen erotuomarikoulutukseen. Siksi onkin mainiota, että Interissä asiaa on lähdetty kehittämään näin systemaattiseen suuntaan. Uskon, että käyty pelinohjaajakoulutus paitsi kasvattaa pelaajia suhtautumaan sääntöihin ja erotuomareihin kunnioittavasti, myös madaltaa monen kynnystä jatkossa jatkaa erotuomariksi asti, pitkän uran erotuomarina ja kouluttajana tehnyt Leino painottaa.

Kehittämiseen valittujen seurojen toimintamalleja tullaan videoimaan ja dokumentoimaan. Materiaalin avulla annetaan muille seuroille mahdollisuus ottaa käyttöön muiden seurojen hyviksi havaittuja käytäntöjä.

Lisätietoja: junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen, eveliina.hulkkonen@fcinter.fi

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit