FC Interin juniorit ahkeroivat viikonloppuna pelikentillä

(Kuva: Pia Kankare)

 

FC Inter A – Pöxyt, lopputulos 1–3

Maali rp. Otto Lehtisalo

Päävalmentaja Jari Lähde analysoi ottelua seuraavasti:

-Ensimmäisellä jaksolla noudatettiin sovittuja asioita. Muutaman kerran päästiin laitojen kautta aiheuttamaan hämmennystä vierailijoiden maalilla. Saatiin tasoitus juuri ennen taukovihellystä. Maali tehtiin rangaistuspotkusta, jonka Otto Lehtisalo omalla aktiivisuudellaan sekä vaarallisuudellaan aiheutti. Hän laittoi myös pallon varmasti verkkoon.

-Toinen jakso meni meiltä ihan ohitse. Alettiin kuskaamaan palloa liikaa, tuli syöttövirheitä sekä etäisyydet kasvoivat linjojen välissä. Helpot erikoistilannemaalit meidän päähän, toinen kulmasta ja toinen sivuvapaapotkusta, toteaa Lähde.

-Jälleen pelaajapolun loppupäässä oleville omille kasvateille kertyi lisää minuutteja haastavassa sarjassa. Otto Lehtisalon ammattimainen käynti edustuksen ringistä, sisältäen yhdet treenit lämmittivät mieltä. Toivottavasti pelaajamme osaavat ottaa hänestä mallia, miten treenataan, keskitytään omaan tekemiseen, pelataan sekä valmistaudutaan kopissa tapahtumiin, Lähde kommentoi.

Suomen Cup 2. kierroksen ottelu LaVe/KPR – FC Inter 2

Tulos 0–7 (0–1)

Maalintekijät:
Jarkko Kokkala 3
Elmeri Oksanen 1
Mohammed Bakkar 1
Jasper Yrjas 1
Matias Suotunen 1

Päävalmentaja Tomi Kivikoski arvioi ottelua Kutosessa pelaavaa vastustajaa vastaan seuraavasti:

-Pelin hallinta oli alusta asti hyvin selvästi meillä. Pidettiin pitkiä jaksoja palloa ja menetyksen jälkeen riistettiin se hyvin nopeasti takaisin itsellemme. Luotiin älytön määrä maalipaikkoja, mutta varsinkin ensimmäisellä jaksolla viimeistely jätti paljon toivomisen varaa ja hallinnastamme huolimatta pelaamisemme oli tehotonta.

-Tauolla keskusteltiin ja korostettiin maalipaikkojen laadukkaamman viimeistelyn merkitystä. Toisella jaksolla peli oli edelleen selvästi hallinnassamme ja maalejakin rupesi tulemaan tasaiseen tahtiin, vaikka tälläkin jaksolla paikkoja oli tehdä useampikin lisämaali. Selvä ja ansaittu voitto kuitenkin ja cup taipaleemme saa jatkoa.

-Meillä oli monista eri syistä hiukan vaikeuksia saada kokoonpanoamme kasaan omista pelaajistamme ja olimmekin pelissä vain kahden vaihtopelaajan voimin. Onneksi hyvä yhteistyö joukkueiden välillä seurassamme toimii ja saimmekin avuksi B-junioreista pelaavan maalivahdin sekä kaksi puolustuslinjan pelaajaa, jotka kaikki selvisivät aikuisten pelin tulikasteestaan erinomaisesti, kiittelee päävalmentaja Kivikoski.

Myös FC Inter M35 selvitti tiensä Suomen Cupin 3. kierrokselle. Ikämiesjoukkue kaatoi Kutosta pelaavan FC KyPS:n lopulta 5-4 päättyneellä rangaistuspotkukilpailulla. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 2-2 Mika Hemmilän tehtyä Interin molemmat maalit.

P17 sarjassa FC Inter kohtasi kotikentällään FC Lahden. Ottelu päättyi FC Lahden voittoon 1-2 ja Interin maalista vastasi Nils Pohjanheimo.

P17: La 9.4.2022 klo 16.30 KäPa – FC Inter, Tali halli, Helsinki
P20: Su 10.4.2022 klo 14.00 Ilves – FC Inter, Kauppi, Tampere

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves851218 - 9916
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK943214 - 10415
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV832310 - 13-311

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit