FC Interin junioreilla ottelutapahtumien täyteinen viikko takana

(Kuva: Pia Kankare)

A-junoireiden ottelu FC Inter – Kaapo, P20 SM-karsinta -sarjassa päättyi lukemiin 0-1.

A-junioreiden päävalmentaja Jari Lähteen mukaan Kaapo oli jälleen tehokas ja vaikea vastustaja ja ansaitsivat voittonsa.

– Seuran kannalta hyvää oli se, että saatiin pelaamattomille pelaajille minuutteja alle. Ovat näin valmiimpia tarvittaessa pelaamaan vähintään reservijoukkueen kanssa miesten pelejä.

– Oman harjoitusringin Oskari Ek pelasi lupauksia antavasti mallikkaan pelin. Lisäksi pitkään pelaamatta olleen Joona Hämäläisen esitys ilahdutti. Koko joukkueen tekeminen mielestäni sitoutunutta sekä ryhdikästä, eli siitä ei tulos ollut kiinni. Viimeiset murtavat syötöt ja niitä auttavat pallottoman pelaajan liikkeet ovat kehittämisen alla kohti seuraavaa peliä. Pelkkä pallonhallinta ei riitä.

A-juniorit kohtaavat seuraavassa ottelussaan Åbo IFK:n Kupittaa 5 tekonurmella 15.5.2022 klo 12.30.

 

B-juniorit kohtasivat 23.4. lauantaina HJK:n Turku Energia Areenalla.

Ottelu päättyi kotijoukkueen 2-1 voittoon. Seuraava P17 SM-karsinta -sarjan ottelu pelataan vappuaattona vieraissa 30.4.2022 klo 11.30 PKKU:ta vastaan.

 

Reservijoukkue aloitti viikkonsa pääsiäismaanantaina 18.4.2022 Miesten Suomen Cupin 3. kierroksella voitolla.

Ilves – FC Inter 2 -ottelu päättyi lukemin 1-11 (1-4)

Maalintekijät:

Jarkko Kokkala 4
Mohammed Bakkar 2
Aleksi Tuominen 2
Elmeri Oksanen 1
Kristian Palanen 1
Ilves oma maali 1

Päävalmentaja Tomi Kivikoski näki parantamisen varaa viimeistelyssä ja hetkittäisissä lipsahduksissa hyvästä lopputuloksesta huolimatta.

– Alusta alkaen ottelun hallinta oli vahvasti meillä ja saatiin luotua maalipaikkoja toisensa perään mutta viimeistely jätti paljon parantamisen varaa oikeastaan läpi ottelun. Myös syöttöpelaamiseen peräänkuulutettu tempo jäi tänään suht vajavaiseksi ja usean maalin johdossa peli meni hiukan sinne päin tekemiseksi. Myös yhdestä ainoasta paikasta Ilves teki maalin, jota edelsi meidän lepsu pelaaminen.

-Toisaalta kun oltiin paljon edellä ja monen maalin johdossa niin sen hiukan sinne päin tekemisen ymmärtää, mutta missään nimessä se ei ole lainkaan hyväksyttävää. Cupissa mentiin kuitenkin neljännelle kierrokselle jatkoon, joten ei tässä nyt liian surullinenkaan kannata olla. Meillä on kaikin puolin hyvä tekemisen meininki ja positiivinen ilmapiiri joukkueessa.

– Positiivista oli myös, että meillä sai minuutteja B-juniori ikäiset Maalivahti Kasper Salama sekä kenttäpelaajat Valentin Purosalo ja Evert Suominen, jotka täyttivät paikkansa taas hienosti. Kokoonpanossamme pelasivat tänään myös A-junioreista mukana olleet Nebih Zeqiri ja Akseli Antila, jotka niin ikään esiintyivät hienosti. Loukkaantuneista pelaajista saatiin mukaan viime syksystä saakka pois ollut Elias Vesala, pikku kolhusta toipunut Leevi Liikanen sekä sairastelusta kärsinyt Joona Hämäläinen pelaten kaikki 30 minuuttia.

 

Reservijoukkueen Miesten Kolmosen kauden kotiavaus 21.4. TPK:ta vastaan päättyi lukemiin 4–0.

Maalintekijät:

Elmeri Oksanen 3
Kristian Palanen 1

Päävalmentaja Kivikoski näki, että vahva, keskittynyt latautuminen ja hyvä valmistautuminen paistoi joukkueesta alusta asti.

– Ensi minuutista alkaen päästiin pelissä kuskin paikalle ja vaikka syöttöpelaamisen tempo ehkä jätti hitusen parantamisen varaa niin voidaan olla peli ilmeeseen varsin tyytyväisiä ekalla jaksolla. TPK:n puolustus, hyvä maalivahti ja meidän hiukan heikohkot maalintekoyrityksemme piti pelin vielä tasan 0-0 lukemissa tauolle mentäessä.

-Toisella jaksolla pelin hallinta oli vielä selkeämmin meillä ja maalipaikkoja luotiin useampia jo ennen kuin hyvän syöttöpelaamisen kautta päästiin murtautumaan laidasta, josta hyvä laukaus vei meidät johtoon. Seuraavat maalit kaikki myös hyvän hyökkäyspelaamisen seurausta ja myös puolustuspelaamisessa onnistuttiin ja pidettiin vastustaja pois maalipaikoilta.

-Meillä oli ottelussa aika nuori joukkue jalkeilla, mutta ylpeä voi olla miten miehekkäästi se suoritti. Pelaamisemme oli sekä halutun että sovitun näköistä.  Se oli ennakkoluulotonta, arkailematonta ja jokainen luotti omaan osaamiseensa sekä pojat toteuttivat sitä sovitulla tavalla. Todella, todella meidän näköistä pelaamista. Elkun hattutemppu ja Tinon nollapeli ansaitsee maininnan, niin kuin myös Iiron vahva pelaaminen keskikentällä meillä ensimmäistä kertaa. Tässä vain muutama mainitakseni mutta oltiin tänään joukkue isolla J-kirjaimella.

-Nyt kohdataan ensi viikon torstaina Pallo-Iirot sarjassa ja heti seuraavalla viikolla sama joukkue Suomen cupin 4. kierroksella, molemmat ovat onneksi kotiotteluita. Vastus kovenee entisestään koska Pallo-Iirot on varmasti lohkomme kovimpia joukkueita, mutta myös meidän itseluottamus kasvaa päivä päivältä ja lähdetään rohkeasti heitä vastaan kamppailemaan.

 

Interin reservijoukkue pelaa seuraavan Miesten Kolmosen ottelunsa huomenna torstaina 28.4.2022 klo 19.15 Turku Energia Areenalla vieraanaan P-Iirot. Seuraavassa Miesten Suomen Cupin ottelussa samat joukkueet kohtaavat maanantaina 2.5.2022 klo 19.45 Turku Energia Areenalla.

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit