FC Interin 2013 ja 2014 syntyneiden toiminta käynnistyi

FC Inter järjesti keskiviikkona 9.9. ensimmäiset avoimet harjoitukset vuosina 2013 ja 2014 syntyneille tytöille ja pojille. Harjoitukset olivat osa Interin kuukauden mittaista maksutonta kokeilujaksoa, jonka aikana pääsee vapaasti tutustumaan Interin laadukkaaseen junioritoimintaan. Mukana harjoituksissa olivat Interin seurahistorian ensimmäiset tyttöpelaajat.

Uuden ikäluokan harjoitukset lähtivät hienosti liikkeelle ja nuoret pelaajan alut pääsivät pitämään hauskaa kentällä kuin myös harjoittelemaan kunnolla. Uudet junioripelaajat lähtivät mukaan jalkapalloiluun intoa täynnä ja kentällä silminnähden nautittiin tekemisestä.

Kuukauden maksutonta harjoitusjaksoa on vielä neljä kertaa jäljellä, joten mukaan voi vielä saapua ja kokeilla, miltä tuntuisi harrastaa jalkapalloa Interissä. Seuraavat harjoitukset pidetään ensi viikon keskiviikkona 16.9. klo 18-19 Impivaaran jalkapallohallissa. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen lokakuussa alkaa seuran varsinainen joukkuetoiminta.

Uuden alkavan ikäluokan vastuuvalmentajana toimivat Joel Mirel sekä valmentajina Sami Moilanen ja Venla Nieminen. Kokeilujakson vastuuhenkilönä toimii Doan Mirel.

-Olen tosi tyytyväinen ensimmäiseen harjoituskertaan. Pelaajien määrä ja lasten innostus lämmittivät omaa mieltä. Uudet pelaajat lähtivät heti todella innokkaasti ja hyvällä mielellä mukaan toimintaan. On myös hienoa saada ensimmäiset tytöt mukaan pelaamaan. Mukaan mahtuu vielä, joten toivottavasti ensi viikolla saadaan entisestään lisää nuoria rakastumaan lajiin, kommentoi Interin valmennuspäällikkö Jani Mäenpää


Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset:

Valmennuspäällikkö Jani Mäenpää: jani.maenpaa@fcinter.fi, p. 040 0412202

Joel Mirel joel.mirel@gmail.com, p. 040 6559988

 

Sivu päivitetty 08.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit