FC Inter Powerchair aloittaa kautensa lauantaina Turussa

FC Inter Powerchair aloittaa SM-sarjan kautensa lauantaina 29.4. kello 13.30 alkaen Peltolan ammattikoulun liikuntasalissa, Turussa. Ottelussa Interiä vastaan asettuu TPV Powerchair Tampereelta.

FC Inter Powerchairin viestintävastaava Ewa Lundell kertoo joukkueessa tapahtuneen pelaajamuutoksia, jonka vuoksi FC Inter Powerchair lähtee SM-sarjaan vain yhdellä joukkueella.

– Muutama pelaaja on lopettanut ja muutamat ovat tauolla niin oli parempi koota kaikki aktiiviset pelaajat yhdeksi joukkueeksi. Eli aikaisempi musta ja valkoinen joukkue on liittynyt tälle kaudelle yhdeksi joukkueeksi.

– Sarjaa edeltänyt harjoituskausi on sujunut mukavasti ja pelaajia on ollut aktiivisesti treeneissä. Joukkue on motivoitunut ja odottaa innolla kauden alkua, Lundell kertoo.

Pitkä kolmen vuoden tauko on muuttanut lajin dynamiikkaa osin ja muissakin joukkueissa on tapahtunut muutoksia. Tällä kaudella SM-sarjaa pelaavat ainoastaan FC Inter Powerchair ja Tamperelainen TPV Powerchair.

– Toiveissa olisi että SJK Powerchairin ja HJK Hurrikaanien toiminta saataisiin aktivoiduksi ja että he voisivat osallistua SM-sarjaan lähitulevaisuudessa. Myös uudet joukkueet ovat totta kai tervetulleita.

– Sarja on muuttanut muotoaan ja painottuu nyt kevät ja syksy ajanjaksoihin, kun aikaisemmin pelejä oli syksyllä, talvella ja keväällä. Tavoitteena on pelata keväällä kaksi ottelua ja kaksi syksyllä, Lundell avaa.

Joukkueen päävalmentaja Erik Lundell kertoo joukkuetoiminnan tavoitteena kehittää pelaajia ja joukkuetta. Tälle kaudelle tavoitteena on uusia Suomenmestaruus ja tulevaisuudessa osallistua kansainvälisiin turnauksiin.

– Joukkueena odotamme, että pääsemme pelaamaan ja toteuttamaan niitä taitoja mitä olemme harjoitelleet. Olemme menneet eteenpäin niin henkilökohtaisella tasolla, kuin myös joukkueena. Joukkue on innokas ja motivoitunut, Erik Lundell kertoo.

Kauden 2023 ensimmäinen SM-sarjan ottelu pelataan lauantaina 29.4. klo 13.30 alkaen Peltolan ammattikoulun liikuntasalissa.

– On mahtavaa, että vihdoin pääsemme kokemaan peli-iloa ja jännitystä sekä aistimaan ottelun tunnelmaa pitkästä aikaa. Tervetuloa paikalle, peleihin on yleisölle vapaa pääsy,  Lundellit esittävät kutsunsa lopuksi.

Otteluun on vapaa pääsy ja buffetti on auki ottelun aikana.

 

FC Inter Powerchair joukkue 2022-2023:

#3 Emil Mäkelä
#5 Aaron Lundell
#6 Leo Ritola
#9 Antti Aho
#10 Léo Järvi
#53 Alex Lundell

Valmentaja

Erik Lundell

 

Tutustu FC Inter Powerchairin pelaajiin ja valmentajaan, ja seuraa kauden kulkua:

 Facebookissa

Instagramissa

Twitterissä

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Ilves851218 - 9916
2.KuPS844013 - 7616
3.VPS851215 - 11416
4.HJK943214 - 10415
5.SJK843112 - 9315
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan822411 - 14-38
9.FC Lahti71335 - 10-56
10.FC Inter81259 - 17-85
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF70346 - 11-53

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2761029 - 121719
2.P-Iirot751126 - 91716
3.Tampere United851221 - 71416
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV832310 - 13-311

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat71069 - 29-203
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit