FC Inter mukana tukemassa Turun ystävyyskaupunki Harkovaa

Turun Kaupunkiliikenne Oy lahjoittaa Harkovan liikelaitokselle kaksi kaupunkiliikennebussia.  Bussien kyytiin pakataan Suomen Ukrainalaiset ry:n keräämää erilaista avustusmateriaalia sekä FC Interin kumppaneineen lahjoittamaa lasten- ja nuorten jalkapalloharrastuksen mahdollistavaa talviharjoitteluvälineistöä.

FC Inter koordinoi jalkapallovarusteiden jakelun yhdessä Ukrainan jalkapalloliitto UAF:n kanssa.

– Kannamme Interin seurayhteisössä syvää huolta Harkovan alueen lapsista ja nuorista, jotka ovat joutuneet kärsimään Venäjän kuvottavan hyökkäyssodan alla jo kahden vuoden ajan. Me FC Interissä olemme pyrkineet avustamaan Turun alueelle paenneita ukrainalaisia seuratoiminnan kautta koko sodan ajan, mm. maksuttomien harrastusmahdollisuuksien avulla FC Inter ry:ssä. Lisäksi Interin osakeyhtiön kattokonserni on tehnyt säännöllisesti tavara- ja materiaalilahjoituksia Ukrainaan sodan seuraamuksista kärsineiden ukrainalaisyhteisöjen tukemiseksi paikan päällä Ukrainassa koko hyökkäyssodan ajan. Kun Mika Akkanen Turun kaupungilta oli meihin yhteydessä koskien lähtevää avustusta, oli meille itsestään selvää, että haluamme olla mukana tarjoamassa apua siellä, missä sitä eniten tarvitaan , FC Inter Turku ry:n puheenjohtaja Julius Håkans kommentoi.

Bussit lähtevät matkaan torstaina 23.11.2023, ja kuljettajina toimivat ProAid Network ry:n vapaaehtoiset linja-autonkuljettajat.

– Tämä lahjoituskuljetus on osa Turun kaupungin jatkuvaa tukea Ukrainalle ja ystävyyskaupungillemme Harkovalle. Haluan esittää lämpimät kiitokseni Turun Kaupunkiliikenteelle ja FC Interille merkittävästä lahjoituksesta sekä Suomen Ukrainalaiset ry:lle heidän toteuttamastaan avustuskeräyksestä, Turun pormestari Minna Arve sanoo.

 

Kuvassa vasemmalta Juha Parkkonen, Yevheniia Saianna (Sydämestä Sydämeen ry), Olena Herasimenko, Mika Akkanen ja Jani Meriläinen

 

Julius Håkans luonnehtii toimitettavan avustuksen sisältöä:

– Jalkapallolla on synkimpinäkin hetkinä yhdistävä ja toivoa antava voima. Siksi halusimmekin hyödyntää kontaktiverkostoamme Euroopan seurajärjestö ECA:n kautta selvittääksemme, mistä varusteista on sodan aiheuttamien toimitusketjujen ongelmien takia suurin pula Harkovan alueen lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen mahdollistamisessa. Saimme yhteyshenkilöltämme Ukrainan jalkapalloliitossa kattavan listauksen talviolosuhteissa harrastamisen osalta oleellisista materiaaleista, joista Harkovan juniorijalkapalloseuroilla on ollut pula vaikeiden saatavuusongelmien takia.

Pystyimme näin kohdentamaan ja keräämään nyt lähtevän avustuksen juuri sen mukaan, mistä alueella on suurin tarve, sekä kohdentamaan avustuksen jakelun paikan päällä Harkovassa lajiliiton yhteyshenkilömme kautta.

Turun Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Parkkonen kommentoi linja-autojen lahjoitusta:

– Olen iloinen siitä, että nämä turkulaisia aikaisemmin hyvin palvelleet bussit voivat jatkossa olla apuna Harkovan kaupungille ja sen asukkaille.

Jalkapallovarusteiden lisäksi FC Inter ja yhteistyökumppani Stadium keräsivät avustukseen mukaan lasten talvivaatekerrastoja.

– Jalkapallovarusteiden lisäksi halusimme tukea “Suomen Ukrainalaiset ry”:n valtavan merkityksellistä työtä lahjoittamalla yhteistyökumppanimme Stadiumin kanssa lämpimiä lastenvaatteita eri kokoluokissa. Tarve lämpimälle vaatetukselle on erityisen tärkeää lämmönjakelun ollessa katkonaista Harkovan alueella Venäjän sotatoimien takia, Interin yhteiskuntavastuuohjelma InterActionin päällikkö Jani Meriläinen kommentoi.

– Yhteistyöllämme humanitaarisen avun toimittamisessa voimme lähentää Ukrainan voittoa. Meidän on muistettava, että sota jatkuu, eikä meillä ole varaa hetkeäkään keskeyttää Ukrainan auttamista, sanoo Suomen Ukrainalaiset ry:n puheenjohtaja Olena Herasimenko.

 

LUE LISÄÄ TURUN KAUPUNKILIIKENNE OY:N LAHJOITUKSESTA

Linkki Turun kaupungin tiedotteeseen

LUE LISÄÄ FC INTERIN YHTEISKUNTAVASTUUOHJELMA INTERACTIONISTA:

https://fcinterarchive.wpenginepowered.com/interaction/

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1064019 - 91022
2.VPS961218 - 12619
3.SJK1053216 - 11518
4.Ilves1052320 - 12817
5.HJK1144315 - 12316
6.FC Haka942315 - 16-114

7.IFK Mariehamn933313 - 13012
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Inter1022613 - 21-88
10.AC Oulu914414 - 17-37
11.FC Lahti81345 - 14-96
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2971135 - 152022
2.Tampere United961222 - 71519
3.TPV1052315 - 14117
4.P-Iirot951327 - 171016
5.HJS943218 - 14415
6.VJS934218 - 11713

7.EBK932413 - 26-1311
8.Ilves/2931520 - 19110
9.FC Honka922514 - 19-58
10.Ilves-Kissat921612 - 31-197
11.SexyPöxyt910810 - 31-213

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit