FC Inter ja AC Oulu tasasivat pisteet Jalkapallopäivän ottelussa

 

FC Interin ja AC Oulun välinen taisto Veikkausliigassa päättyi tasatulokseen 1-1. Vaikka voitto lipsahti turkulaisten käsistä, niin ottelu oli heille viides peräkkäinen liigassa ilman tappioita.

Tuloksen lisäksi ottelu oli myös kenttätapahtumien osalta todella tasainen. Maalipaikoilla ei ensimmäisellä jaksolla hirveästi juhlittu. Kertaalleen Matias Tamminen pääsi nokikkain Calum Wardin kanssa, mutta tällä kertaa veska vei piemmän korren. Inter sai luotua muutaman erikoistilanteen enemmän, jollaisesta syntyi myös punaisissa pelanneen ryhmän maali 30. minuutilla. Inter pelasi kulmapotkun lyhyenä, joka päätyi lopulta useamman syötön myötä pienestä roikkupallosta Tommi Jyrylle, joka jatkoi päätyrajaa myöden Matias Ojalalle. Oulussa jalkapallo-oppinsa saanut Ojala ei epäröinyt, vaan sijoitti pienestä kulmasta korkeana takatolpan viereen.

Isäntäjoukkueen tasoitusmaalin nikkasi Ashley Coffey, kun hän pääsi päineen väliin sivuvapaapotkuun. Eetu Huuhtanen sai näppinsä pallon eteen, mutta tällä kertaa ei ollut tuuria myötä, jotta pallosta olisi tarpeeksi pysähtynyt voima ennen maaliviivaa. Osuma oli Coffeylle jo kahdeksas, millä hän on maalipörssin kärkinimi.

Päävalmentaja Jarkko Wiss yritti tuoda virtaa peliin tyypillisesti muutaman pelaajavaihdon voimin, mutta tänään puuttui tila boksista ja hyville maalipaikoille oli todella vaikea murtautua.  Bismark Ampofo ja Tommi Jyry pääsivät kertaalleen laukomaan, mutta sihti ei ollut kohdillaan. Ottelu päättyi näin ollen pistejakoon.

Jarkko Wiss kertoi, miltä näytti juhlallinen Jalkapallopäivän ottelu.

– Niin kuin tuloskin osoittaa, tasainen oli peli. Varsinkin fyysinen peli ja taistelusta ei kukaan väistynyt. Ottelussa oli molemmilla joukkueilla omat vahvat vaiheensa. Vähän kesti meillä totutella kenttään, mutta sitten saimme hyvän otteen pelistä. Meidän maalimme jälkeen Oulu sai puolestaan hyvän otteen pelistä. Hyvien vaihtopelaajien esitysten myötä, olisimme voineet ottaa jopa kolme pistettä mukaamme. Samaan aikaan olen tyytyväinen pelaajien esitykseen, mutta samaan aikaan myös pettynyt, kun menetimme johtoaseman ja jouduimme jäämään tasapeliin.

– Ensimmäinen matsi nurmikentällä teki pelaamisesta tietyllä tapaa vaikeampaa ja pelitapaa piti selkeyttää. Hyvin pelaajat toteuttivat sitä ajatusta, Wiss kiitteli.

Katso ottelun parhaat palat Ruudun koosteesta.

Kokoonpano

13 Huuhtanen Eetu (mv)
2 Niska Jussi (varoitus)
3 Hämäläinen Juuso
4 Almen Mikael
5 Nurmi Noah (varoitus) (68. min 17 Ampofo Bismark)
8 Ojala Matias (83. min 19 Järvinen Iiro)
9 Smith Darren (72. min 24 Stavitski Timo)
16 Jyry Tommi
20 Hyvärinen Juho (83 min 25 Arciero Rodrigo)
21 Tamminen Matias (72. min 10 Forsell Petteri)
22 Kuittinen Luka
Vaihtopelaajat:
12 Riikonen Matias (mv)
6 Legbo Dimitri

Sivu päivitetty 02.05.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit