(Kuva: Pia Kankare)

FC Inter 2 kohtasi Tampere Unitedin Miesten Kakkosen B-lohkon kärkikamppailussa Tammelan Stadionilla sunnuntaina 2.6. Ottelu päättyi Interin 1-3-vierasvoittoon.

Reservijoukkue sekä TamU kohtasivat toistamiseen tämän kauden aikana, kun ensimmäisen kerran tiet ristesivät Suomen Cupin 3. kierroksella. Tuolloin ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin ja voittaja haettiin vasta rangaistuspotkukilpailun kautta. Toisin kävi tällä kertaa. Ottelun ensimmäisen maalin iski reservijoukkueen kapteeni Gezim Voca, joka onnistui maalinteossa juuri ennen taukoa, kun Anton Aaltosen syöttö tavoitti Vocan TamU:n boksista.

Toista jaksoa ei kerennyt kulua kuin muutama minuutti, kunnes Aaltonen kasvatti Interin johtoa jo kahteen maalin viimeistellen pallon varmasti verkon perukoille Vocan puolustusta puhkoneesta syötöstä. TamU ei tästä lannistunut, vaan kampesi itsensä takaisin maalinpäähän muutamaa hetkeä myöhemmin. Inter pysyi kuitenkin kuskinpaikalla koko lopun ottelun ja sai helpotusta pelaamiseensa, kun 89. peliminuutilla Juuso Enbuska kasvatti Interin johdon takaisin kahteen maaliin, kun TamU:n maalivahdin alueella kimpoillut pomppupallo päätyi Enbuskan jalkaan, joka sinetöi reservijoukkueen voiton maalillaan. Voiton myötä Inter kasvatti eroa toisena ja kolmantena oleviin Pallo-Iiroihin sekä Tampere Unitediin jo kuuden pisteen mittaiseksi.

Katso ottelun maalikooste:

Kokoonpano:
13 Aati Marttinen (mv)
3 Oliver Kangaslahti
4 Mikke Louhela
6 Joel Vainionpää
8 Tuukka Pahkala
10 Gezim Voca
16 Djoully Nzoko (73. min 20 Juuso Enbuska)
26 Otto Lehtisalo ( 73. min 21 Valter Enberg)
28 Anssi Lehtonen (varoitus) (79. min 34 Ricardo Giler)
30 Valentin Purosalo
32 Anton Aaltonen (varoits) (90+2. min 27 Bämo Ahmadi)

Vaihtopelaajat:
12 Oscar Sillanpää (mv)
19 Joona Hämäläinen
23 Lauri Hulkkonen

Reservijoukkue pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 8.6., kun edessä on vierasottelu Hämeenlinnassa HJS:n vieraana. Ottelu alkaa kello 16.00.

Sivu päivitetty 05.06.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1274123 - 111225
2.VPS1273221 - 14724
3.HJK1364323 - 131022
4.Ilves1263323 - 131021
5.SJK1263320 - 16421
6.FC Haka1162318 - 16220

7.IFK Mariehamn1134413 - 15-213
8.Gnistan1233614 - 21-712
9.FC Inter1232715 - 23-811
10.AC Oulu1115517 - 23-68
11.FC Lahti111468 - 20-127
12.EIF1113710 - 20-106

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.Tampere United1373330 - 121824
3.HJS1264226 - 17922
4.TPV1263318 - 16221
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1243520 - 21-115
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21231822 - 31-910
10.Ilves-Kissat1231816 - 37-2110
11.SexyPöxyt11101013 - 39-263

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit