FC Inter 2 jatkoi voittoputkeaan Tammelassa

FC Inter 2 jatkoi vakuuttavia otteitaan, kun se haki vierasvoiton Tampereen Pallo-Veikoista maalein 0-4 sunnuntaina 19.5 Miesten Kakkosen ottelussa.
Reservijoukkue jatkoi lentokeliään, kun se voitti TPV:n tyylipuhtaasti 0-4. Voiton myötä reservijoukkue jatkaa edelleen Miesten Kakkosen B-lohkon kärkipaikalla. Ottelun ensimmäinen jakso oli hyvin tasainen ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa melkein jakson loppuun asti, kunnes edustusjoukkueesta mukana ollut Daniel Rökman upotti pelivälineen tamperelaisten verkkoon siirtäen Interin 0-1 johtoon. Vielä ennen taukoa Gezim Voca siirsi Interin kahden maalin karkumatkalle pukukoppimaalillaan.
Ottelu sai lopullisen oloisen sinetin toisella puoliskolla, kun tamperelaiset ajautuivat yhden pelaajan vajaalle, kun tuomari väläytti TPV:n puolustajalle jo toista kertaa keltaista. Tästä hetkeä myöhemmin Joel Vainionpää avasi maalihanansa Miesten Kakkosessa siirtäen Interin 0-3 johtoon. Ottelun lopussa Inter siirtyi vielä 0-4 johtoon, kun pallo kimpoili vielä kerran maaliin tamperelaisten kautta.
Katso reservijoukkueen päävalmentajan Jussi-Pekka Savolaisen mietteet ottelusta:
Kokoonpano
13 Aati Marttinen (mv)
3 Oliver Kangaslahti
4 Mikke Louhela
6 Joel Vainionpää
10 Gezim Voca (83. min 21 Valter Enberg)
17 Joona Hämäläinen
19 Djoully Nzoko (72. min 8 Tuukka Pahkala)
24 Daniel Rökman (83. min 16 Viktor Johansson)
26 Otto Lehtisalo (72. min 11 Elmeri Oksanen)
28 Anssi Lehtonen
32 Anton Aaltonen (87. min 23 Lauri Hulkkonen)
Vaihtopelaajat
1 Oscar Sillanpää
33 Alexandru Florea
Reservijoukkueen seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 26.5. klo 16.00 Veritas Stadionilla, kun B-lohkon toisena oleva Pallo-Iirot saapuvat Interin vieraaksi. Lue reservijoukkueen ottelujärjestelyistä tästä.
Sivu päivitetty 20.05.2024