(Kuva: Pia Kankare)

Interin reservijoukkue jatkoi pisteputkeaan Miesten Kakkosessa, kun se voitti viime lauantaina 20.4. EBK:n vieraskentällä maalein 1-6. Voiton myötä Inter on kerännyt alkukauden kolmesta ottelusta 7 pistettä.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo 5:nnellä peliminuutilla, kun EBK siirtyi ottelun alussa johtoasemaan. Inter ei joutunut olemaan pitkää aikaa takaa-ajo asemassa, kun Gezim Voca toi sinimustat tasoihin kauden neljännellä osumallaan, kun ottelua oli pelattu ensimmäinen kymppi. Inter siirtyi johtoasemaan ensimmäisen puoliskon loppupuolella, kun edustusjoukkueesta mukana ollut Otto Lehtisalo iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Inter kasvatti johtoaan ensimmäisen puoliskon lisäajalla, kun niin ikään edustuksesta mukana ollut Joonas Kekarainen vei Interin 1-3 johtoon juuri ennen taukovihellystä.

Inter ei tauon aikana hyytynyt, vaan saapui toiselle puoliskolle tehokkaasti. Sinimustat onnistuivat kolmesti maalinteossa 5 minuutin sisään, kun ensin Oliver Kangaslahti vei Interin 1-4 johtoon ja alle minuuttia myöhemmin Kekarainen iski illan toisen osumansa siirtäen Interin jo neljän maalin karkumatkalle. Hetkeä myöhemmin Lehtisalo kaunisteli illan toisella maalillaan loppulukemiksi Interille 1-6 voiton.

Katso reservijoukkueen päävalmentajan Jussi-Pekka Savolaisen mietteet ottelusta:

Kokoonpano
13 Aati Marttinen (mv)
3 Oliver Kangaslahti
4 Mikke Louhela (78. min 11 Elmeri Oksanen)
8 Tuukka Pahkala (62. min 32 Anton Aaltonen)
10 Gezim Voca (62. min 27 Bämo Ahmadi)
14 Thomas Lahdensuo (73. min 33 Alexandru Florea)
22 Luka Kuittinen (varoitus)
25 Joonas Kekarainen
26 Otto Lehtisalo (varoitus) (83. min 20 Juuso Enbuska)
30 Valentin Purosalo
34 Ricardo Giler (varoitus)

Vaihtopelaajat
1 Oscar Sillanpää (mv)
19 Joona Hämäläinen

Inter 2 jatkaa kauttaan 28.4. kotona Veritas Stadionilla, kun se kohtaa FC Hongan Miesten Kakkosen kamppailussa.

Lue lisää Inter 2:sen kotiotteluista tästä.

Sivu päivitetty 03.05.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit