Viime kaudella vastaavassa ottelussa vietettiin todellista maalijuhlaa, sillä värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelu päättyi lopulta 3-3 lukemiin. Maalintekijöinä ottelussa kunnostautuivat Interistä Mika Ojala kahdesti ja Diego Corpache kerran. TPS:n maalisepot olivat Mika Ääritalo ja kahdesti osunut Kasper Hämäläinen.

Kauden ensimmäisessä derbyssä on panoksena normaalin latauksen lisäksi myös paikka Liigacupin puolivälieriin. Interille tähän riittää tasapeli, kun taas TPS on pakkovoiton edessä. Sekään ei TPS:lle välttämättä riitä, sillä voiton myötä TPS-leirissä kaivataan myös AC Oulun voittoa Hakasta.

Kaiken kaikkiaan Liigacupin alkulohkon ottelut ovat olleet TPS:lle tuloksellisesti suuri pettymys, sillä joukkue on vahvistanut rivejään tähän kauteen lähdettäessä huomatavasti. Joukkue on kuitenkin kärsinyt loukkaantumisista, mikä on joissakin otteluissa heikentänyt iskukykyä merkittävästi. Aikansa vie varmasti myös Mixu Paatelaisen tuoman uuden pelityylin sisäistäminen.

Derbyt ovat kuitenkin aina yksittäisiä pelejä, joissa hyvällä tsempillä on monta kertaa aiemminkin paikattu pelityyleissä olevia puutteita. Näin varmasti tapahtuu myös lauantaina.

Inter on siis jatkossa, mikäli joukkue pystyy venymään vähintään tasapeliin TPS:n vieraana. Sinimustat ovatkin pelanneet varmasti monien yllätykseksi varsin valmista peliä Liigacupin alkulohkon otteluissa. Kaikkein parhaiten on toiminut puolustuspää, sillä neljästä päästetystä maalista vain yksi on ollut ns. pelitilannemaali.

Suurin ongelma Interillä on ollut maalinteko. Paremmalla viimeistelyllä Sinimustat olisivatkin jo varmistaneet jatkopaikkansa alkulohkosta.

Ensimmäiseen Turun derbyynsä valmistautuva Interin päävalmentaja Job Dragtsma tietää kokeneena valmentajana mitä lauantain ottelussa on odotettavissa.

-Meidän pitää olla ottelun alussa heti valmiina, sillä TPS tulee isokokoisena joukkueena varmasti laittamaan meidät ahtaalle, ennakoi Dragtsma.

Inter lähtee otteluun takanaan tasapeli hallitsevaa Suomen mestari Tampere Unitedia vastaan. Interillä oli mahdollisuus karata tuon ottelun alussa jo 0-2 johtoon, mutta Miikka Ilo ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa varmasta paikasta. TamU tuli ottelussa lopulta tasoihin Tomi Petrescun maalilla.

Tasapelistä huolimatta Inter-luotsi Dragtsma näki TamU-ottelussa paljon hyvää. Ottelu hänen mukaan käyty tarkasti läpi jokaisen pelaajan kanssa ja katseet on käännetty tulevaan otteluun TPS:aa vastaan.

-TamU-ottelu oli juuri sellainen ottelu, mitä me tarvitsemme kehittyäksemme. Ottelussa oli hyviä ja huonoja asioita, jotka on käyty joukkueen ja pelaajien kanssa läpi. Nyt katseet on suunnattu jo TPS-otteluun, toteaa Dragtsma.

Inter pääsee otteluun liki pitäen parhaalla mahdollisella miehistöllä, sillä pitkäaikaisipotilaiden Tuoko Tumannon ja Iiro Sarparannan lisäksi joukkueella ei ole muita poissaolijoita.

Liigacupottelu TPS-Inter alkaa Kupittaan “vitosella” lauantaina kello 13.00.

J.M 16.3.2007

Sivu päivitetty 15.03.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit