INTER JA IFK MARIEHAMN 2000-LUVULLA

2005

Inter-IFK M-hamn 4-0
IFK M-hamn-Inter 0-2

2006

IFK M-hamn-Inter 0-1
Inter-IFK M-hamn 1-1

2007

IFK M-hamn-Inter 2-0

___________________________________________________

Edelliset kaksi ja puoli viikkoa pelkkään harjoitteluun keskittynyt FC Inter pääsee tositoimiin jälleen torstaina, jolloin joukkue saa Veritas Stadionille vieraakseen hyvään vireeseen päässeen IFK Mariehamnin.

Kauden alkupuoliskon täysin penkin alle pelannut IFK on saanut viimeisessä kuudessa ottelussaan juonesta kiinni, sillä saldo niistä on neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Viimeisessä ottelussaan IFK:n vireen sai tuntea sarja hännillä majaileva AC Oulu, jonka saarelaiset voittivat taktisesti kypsän esityksen jälkeen selvästi 0-3.

Torstain ottelussa Interillä on kalavelkoja maksettavana joukkueiden edellisestä kohtaamisesta. Toukokuun lopulla pelatun Maarianhaminassa pelatun ottelun voitti IFK 2-0. Tuo ottelu oli rehellisesti sanottuna pohjanoteeraus Interiltä, jonka ensimmäinen maalipaikka tuossa ottelussa nähtiin vasta kaksi minuuttia ennen ottelun loppua.

IFK:n paremmuuden tuossa ottelussa myönsi ottelun jälkeen myös Interin päävalmentaja Job Dragtsma. Ottelu on kuitenkin ollut Dragtsman mukaan ainoa, jossa Interillä ei ole ollut kentällä oikeastaan mitään mahdollisuuksia taistella voitosta.

-IFK oli kevään ottelussa meitä joka asiassa edellä. Meillä ei itse asiassa ollut mitään mahdollisuuksia koko ottelussa, joten nyt meillä on mahdollisuus kuitata IFK:lle kärsitty tappio keväällä, sanoo Dragtsma.

Interin leirissä maarianhaminalaisjoukkueen hyvät otteet on pantu merkille. Dragtsman mukaan IFK:n vahvuudet kentällä ovat kurinalainen puolustuspeli ja vaaralliset erikoistilanteet.

-IFK on ollut erittäin vahva viime otteluissa. Joukkue on puolustanut kurinalaisesti ja käyttänyt erikoistilanteet tehokkaasti hyödykseen. Itse ottelussa meidän täytyy pitää huoli, että emme anna vastustajille turhia erikoistilanteita. He ovat myös löytäneet alkukaudella kadoksissa olleen maalijyvän, tietää Dragtsma.

Inter on keskittynyt pelitauon aikana luonnollisesti harjoitteluun. Dragtsman mukaan joukkue onkin harjoitellut hyvin ja on varmasti valmiina haastamaan IFK:n.

-Pelaajat ovat saaneet tauon aikana muutaman päivän lomaa harjoituksista, mutta pääsääntöisesti olemme luonnollisesti keskittynyt harjoittelemiseen. Joukkue on pitkäaikaispotilaita lukuun ottamatta terve ja valmis haastamaan IFK:n torstaina, lupaa Interin hollantilaisluotsi.

Ottelu Inter vs IFK Mariehamn alkaa siis torstaina Veritas Stadionilla tuttuun tapaan kello 18.30.

J.M 19.9.2007

Sivu päivitetty 18.09.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit