Ei yllätyksiä Tampereella – Interin Cup-juna lähti liikkeelle 4-0-voitolla

FC Inter aloitti matkansa Suomen Cupissa Tampereella Miesten Kolmosta pelaavaa FC Lastenia vastaan. Tiistai-illan myöhäisottelua Kauppi 1-kentällä seurasi innokas kotiyleisö, mutta Inter ryöväsi odotetusti paikan Cupin seuraavalle kierrokselle. Turkulaiset lähtevät kotimatkalle 4-0-voitto taskussaan.
Inter pelasi edellisen ottelunsa Veikkausliigassa vain kolme päivää sitten, kun IF Gnistan kaatui kotistadionilla lukemin 3-0 lauantaina 12.4. Tiivis ottelutahti toi luonnollisesti muutoksia Interin avaukseen, ja ottelussa oli myös mukana reservijoukkueen riveistä Joel Asikainen, Aaron Salonen sekä Joona Hämäläinen.
Tampereella vastassa ollut FC Lasten lähti hyvällä asenteella otteluun, mutta ei saanut luotua juurikaan uhkaa Interin puolustusalueelle. Inter puolestaan hyödynsi monista maalipaikoistaan neljä.
Tuore Inter-hyökkääjä Momodou Sarr iski Inter-uransa ensimmäisen täysosuman ja vei Interin johtoon 4. peliminuutilla Aaro Salosen avauksesta. Toinen onnistuja saatiin ensimmäisen puoliskon loppupuolella, kun Jean Botué osui kahdesti, avaten tämän kauden maalitilinsä. Burkinafasolainen hyökkääjä riisti pallon Lasten puolustukselta ja ohitti maalivahti Järvisen, jonka jälkeen puttasi pallon maaliin 37. peliminuutilla. Kaksi minuuttia myöhemmin Thomas Lahdensuota rikottiin boksissa, ja Botué sijoitti pallon itsevarmasti pilkulta sisään.
FC Lastenin tiivis puolustus jaksoi kantaa kotijoukkuetta mukana ottelussa yhä toisella jaksolla, mutta Inter onnistui vielä kertaalleen maalinteossa varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Alain Guei viimeisteli lopputuloksen 0-4 tulostaululle Interin hyvän nousun päätteeksi. Joona Hämäläinen antoi ylös, jonka Johannes Yli-Kokko tiputti Loic Essomballe, joka löysi Axel Kouamen boksista, ja Kouame tarjoili pallon takaviistoon Gueille lauottavaksi.
Katso raportti kentän laidalta:
Päävalmentaja Vesa Vasara kertaa Cupin ottelun käänteet ottelun jälkeen.
Kokoonpano:
12 Eero Vuorjoki (mv)
4 Väinö Vehkonen
11 Jean Botué (62. min 28 Axel Kouame)
14 Thomas Lahdensuo (73. min 23 Loic Essomba)
16 Bart Straalman
18 Otto Eloluoto
20 Momodou Sarr (46. min 26 Alain Guei)
24 Sami Sipola (73. min 31 Joona Hämäläinen)
25 Joonas Kekarainen (82. min 8 Johannes Yli-Kokko)
32 Joel Asikainen
33 Aaro Salonen
Vaihtopelaajat:
13 Tino Kangasaho (mv)
10 Florian Krebs
22 Luka Kuittinen
Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.
VPS – FC Inter la 19.4. klo 15.00
Inter jatkaa otteluitaan Veikkausliigassa jo tulevana lauantaina. Ensimmäinen pistetaisto vieraissa starttaa VPS:aa vastaan LemonSoft Stadionilla klo 15.00 ja Ruudun lähetystä pääset seuraamaan jo 14.45 alkaen!
Älä missaa viikonlopun kovaa pistetaistoa, tilaa Ruutu + Urheilu tästä.
Sivu päivitetty 15.04.2025