Dragtsma: Joukkue valmiina finaaliin

FC Inter kohtaa lauantaina Finnair Stadiumilla pelattavassa Liigacupin finaalissa paikallisvastustaja TPS:n. Urheilukanavalla televisioitava ottelu alkaa kello 19.00.

Kauden 2008 ensimmäinen paikallisottelu ei voisi parempaan paikkaan tulla. Kumpikaan joukkue ei halua hävitä juuri loppuottelua paikallisvastustajalle. Ei myöskään Interin päävalmentaja Job Dragtsma.

-Tietysti haluamme voittaa, mutta niin haluaa varmasti myös TPS. Siitä tulee hyvä ottelu ja on mukava olla taas finaalissa. Toivon, että pystymme saamaan sen tuloksen, jonka haluamme, sanoo Dragtsma.

Interin menestys on kauden 2008 Liigacupissa perustunut hyvään puolustuspeliin. Pallo on löytänyt tiensä maalivahti Patrick Bantamoin selän taakse vain kolme kertaa.

Dragtsman mukaan tiivis puolustus on perusta myös hyvälle hyökkäyspelaamiselle.

-Puolustus on toiminut kauden otteluissa hyvin. Hyvä ja organisoitu puolustus on perusta myös onnistuneelle hyökkäyspelaamiselle, selvittää Dragtsma.

Interin puolustus joutuu varmasti kovalle koetukselle TPS-ottelussa. Tämän tietää myös hollantilaisluotsi Dragtsma.

-TPS on hyvä fyysisesti vahva joukkue, jonka peli perustuu nykyään enemmän syöttöpeliin. Joukkueesta löytyy tulivoimaa, joten meidän puolustajille on edessä varmasti työn täyteinen ilta lauantaina, ennakoi Dragtsma.

Interin kulunut viikko on vietetty harjoituskentällä, missä Dragtsma on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

-Joukkue on harjoitellut hyvin koko viikon ja on valmiina finaaliin. Lisämotivointia tähän otteluun ei tarvita, toteaa Dragtsma.

Liigacupin loppuottelu TPS-Inter pelataan siis lauantaina Helsingin Finnair Stadiumilla kello 19.00. Urheilukanavan suora tv-lähetys ottelusta alkaa jo kello 18.30.

Sivu päivitetty 10.04.2008

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1274123 - 111225
2.VPS1273221 - 14724
3.HJK1364323 - 131022
4.Ilves1263323 - 131021
5.SJK1263320 - 16421
6.FC Haka1162318 - 16220

7.IFK Mariehamn1134413 - 15-213
8.Gnistan1233614 - 21-712
9.FC Inter1232715 - 23-811
10.AC Oulu1115517 - 23-68
11.FC Lahti111468 - 20-127
12.EIF1113710 - 20-106

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.Tampere United1263325 - 121321
3.HJS1163225 - 16921
4.TPV1162317 - 15220
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1243520 - 21-115
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21131722 - 26-410
10.Ilves-Kissat1121812 - 35-237
11.SexyPöxyt1010911 - 35-243

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit