FC Interin ottelun jälkeiset lehdistötilaisuudet alkavat Interin päävalmentaja Job Dragtsman osalta kuulostamaan vanhan toistamiselta. Joukkue pelasi hyvin, mutta maalit puuttuvat.

Sunnuntaina pelatun FC Lahti-ottelun lehdistötilaisuus ei poikennut monesta muusta tämän kauden vastaavasta tilaisuudesta paljoakaan.

-Ottelun tulos on tietysti suuri pettymys, koska pelasimme jälleen varsinkin ensimmäisellä jaksolla erittäin hyvin. Totuus on kuitenkin se, että mikäli ei tee maaleja, niin harvoin niitä otteluita myöskään voitetaan, tilitti Dragtsma ottelun jälkeen.

Kolmessa viime ottelussa ilman maalia jääneen Interin päävalmentajan mukaan onnikin on kääntänyt joukkueelle selkänsä.

-Onnikaan ei ole ollut joukkueelle myötä. Tänään mm. Henri Lehtosesta maalia kohti kimmonnut Lahden maalivahdin purkupallo meni vain vähän takatolpan ohi, murehti Dragstma.

Dragtsman mukaan viime aikojen tehottomuus näkyy taakkana nuorien pelaajien harteilla. Tämä taakka pitäisi saada nopeasti putoamaan.

-Pelaajat ovat luonnollisesti turhautuneita, kun maaleja ei saada tehtyä edes hyvistä paikoista. Harteilla oleva taakka pitäisi nyt saada mahdollisimman nopeasti pudotettua pois kyydistä. Luotan kuitenkin, että mikäli pelaamisemme pysyy tällä tasolla, niin kyllä ne maalitkin sieltä vielä tulevat, lohduttautui Dragtsma.

J.M 30.7.2007

Sivu päivitetty 29.07.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS751114 - 8616
2.SJK843112 - 9315
3.Ilves741215 - 9613
4.KuPS633010 - 6412
5.HJK833213 - 10312
6.FC Haka732210 - 10011

7.IFK Mariehamn722310 - 12-28
8.Gnistan621311 - 13-27
9.FC Inter71249 - 14-55
10.FC Lahti61234 - 9-55
11.AC Oulu704310 - 13-34
12.EIF60245 - 10-52

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot751126 - 91716
2.FC Inter 2651025 - 121316
3.Tampere United741215 - 6913
4.VJS833218 - 11712
5.HJS733115 - 10512
6.TPV732210 - 9111

7.EBK732212 - 23-1111
8.Ilves/2721413 - 14-17
9.FC Honka712411 - 15-45
10.Ilves-Kissat61058 - 23-153
11.SexyPöxyt70075 - 26-210

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit