Darren Smith on FC Interin uusin vahvistus

FC Inter on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Darren Smithin kanssa. 26-vuotias eteläafrikkalainen pelasi viime kaudella Marokon pääsarjaseura FAR Rabatin organisaatiossa.

Tätä ennen hyökkääjä teki itsensä tunnetuksi Suomen kentillä EIF:ssä ja FC Hongassa. Kaudella 2020 hän juhli Ykkösen maalikuninkuutta tehtailtuaan 18 osumaa. Miehen uran ensimmäinen kausi Veikkausliigassa tuotti puolestaan kahdeksan maalia 24 otteluun kauden 2021 Hongassa.

Maalintekotaidon lisäksi pituudeltaan 176-senttisen Smithin vahvuuksiin kuuluu erityisesti sähäkkä liike. Hän tulee Interiin iloisin mielin ja kertoo arvostavansa seuraa.

– Mahtavaa olla takaisin Suomessa. Tiesin aina lähtiessäni viimeksi, että palaan vielä tänne. Se oli vain ajan kysymys, mutta olen erittäin onnellinen, että se tapahtui näinkin pian.

– Inter on aina ollut seura, jota olen ihaillut. Täällä toiminta on ammattimaista ja fasiliteetit ovat todella huippuluokkaa, olen iloinen saadessani täällä mahdollisuuden, Smith myhäilee.

Smithin kertomat tavoitteet kuulostavat nöyrän pelimiehen kommenteilta.

– Aion tehdä parhaani joukkueen eteen. Maalien tekeminen ja joukkueen auttaminen voittoihin lienee se tärkein asia. Homma ei ole niin yksilökeskeistä, vaan kyse on joukkuelajista. Tavoitteeni on auttaa Inter mahdollsimman korkealle, Smith heittää.

Päävalmentaja Jarkko Wiss kertoi omat mietteensä Interin tuoreimmasta hankinnasta.

– Kyseessä on todella nopea hyökkääjä, joka osaa ajoittaa juoksunsa linjojen väliin. Hän viimeistelee laadukkaasti ja on innokas prässääjä. Ominaista yksinkertainen linkkipelaaminen vähillä kosketuksilla. Suomi on hänelle tuttu ja sarja on tuttu. Todella hienoa saada pitkä preseason hänen kanssaan Marokon vaikeahkon kauden jälkeen, Wiss summaa.

 

Katso videolta alta koko Darren Smithin ensimmäinen haastattelu.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS954017 - 8919
2.VPS961218 - 12619
3.SJK953116 - 9718
4.Ilves952219 - 10917
5.HJK1044215 - 11416
6.FC Haka842214 - 13114

7.IFK Mariehamn823311 - 13-29
8.Gnistan923412 - 15-39
9.FC Lahti81345 - 14-96
10.FC Inter912610 - 20-105
11.AC Oulu804413 - 17-44
12.EIF80357 - 15-83

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2871033 - 122122
2.Tampere United851221 - 71416
3.P-Iirot851226 - 131316
4.HJS843117 - 11615
5.TPV942313 - 13014
6.VJS934218 - 11713

7.EBK832313 - 25-1211
8.Ilves/2821516 - 18-27
9.FC Honka812511 - 18-75
10.Ilves-Kissat81169 - 29-204
11.SexyPöxyt81079 - 29-203

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit