B-SM: Inter päättää kevätkierroksen kotiottelulla

Vahvasti viimeisten kierrosten ajan esiintynyt Inter hakee viimeisestä ottelusta ennen kesätaukoa hyviä lähtöasetelmia sarjan toiselle puolikkaalle. Voittamalla keskiviikon ottelussa vaikean FC Espoon, Inter saattaa nousta jo neljännelle sijalle sarjataulukossa.

FC Espoo on sarjassa osoittautunut erittäin vaikeaksi voitettavaksi. Joukkue on kahdeksasta pelaamastaan ottelusta hävinnyt vain yhden ja pelannut kokonaista viisi tasapeliä. Sarjataulukossa FC Espoo on tällä hetkellä neljäntenä, kolme sijaa ja kolme pistettä Interin edellä. Edellisellä kierroksella espoolaiset aiheuttivat HJK:lle kauden ensimmäisen tappion 2-0 numeroin.

Inter on päässyt kahdessa viime pelissään voiton makuun. Sunnuntainen 3-0 voitto tuli loistavan joukkuepanoksen tuloksena. Sitä ennen KuPS kaatui Kuopiossa lukemin 4-2. Huomenna joukkueelta uskaltaa jälleen odottaa vahvaa esitystä ja silloin espoolaisten illasta tulee vaikea.

Joukkueet kohtasivat toisensa maaliskuussa karsintasarjan ottelussa Kupittaalla. Tuon ottelun Inter voitti 1-0. Karsintasarjassa espoolaiset pärjäsivät kokonaisuudessa isäntiään paremmin sijoittuen toiseksi. Näin joukkue sai kaksi lähtöpistettä varsinaiseen SM-sarjaan.

FC Inter-FC Espoo, keskiviikkona 5.7. Kupittaa 6 kello 19.00.

Sivu päivitetty 04.07.2017

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit