Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäysosastoa

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Conteh siirtyi kotimaastaan huippukauden jälkeen vuonna 2024 Mjøndaleniin. Aika Norjan toisella sarjatasolla oli sierraleonelaiselle menestyksekästä ja puolentoista kauden aikana Conteh teki 12 maalia 41 ottelussa sarjassa ja sen karsinnoissa. Mjøndalen myi Contehin kesällä 2025 Norjan pääsarjassa pelanneeseen Strømsgodsetiin. Conteh pelasi viime vuoden loppupuoliskolla 16 pääsarjaottelua ja viimeisteli niissä kaksi maalia.

Nuoresta iästään huolimatta Conteh on pelannut Sierra Leonen A-maajoukkueessa jo kahdeksan ottelua, joista tilastomerkintöinä kaksi tehtyä maalia. Conteh oli mukana myös Sierra Leonen edellisissä MM-karsintaotteluissa syksyllä Burkina Fasoa ja Djiboutia vastaan.

Interin pelaajatarkkailun päällikkö Viki Savonen kertoo, minkälaisesta kärkimiehestä on kyse.

– Alie tuo meille uudenlaisen vaihtoehdon hyökkäykseen ja lisää osaamista rangaistusalueen sisälle. Hänen pelaamisessaan on sopivassa määrin yllätyksellisyyttä, ja hän pystyy luomaan uhkaa monipuolisesti.

– Hän ei ole isokokoisin pelaaja, mutta hän on fyysisesti todella vahva ja hyvä pääpelaaja. Norjassa hän on pelannut kahdessa seurassa melko puhtaana target-hyökkääjänä, mutta uskon, että pystymme hyödyntämään hänen ominaisuuksiaan monipuolisemmin ja saamme hänestä vielä enemmän irti.

Sivu päivitetty 23.02.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit