Akatemiapelaaja Elohim Nzoko uuteen sopimukseen FC Interin kanssa

Vuonna 2007 syntynyt Interin akatemiapelaaja Elohim Nzoko on tehnyt uuden pelaajasopimuksen Interin kanssa. 17-vuotiaan keskikentän sopimus kattaa vuoden 2026 loppuun saakka.

Nzoko on edustanut Interiä 9-vuotiaasta saakka ja on kulkenut läpi Interin junioripolun. Vuonna 2021 Nzoko kirjoitti Interin kanssa akatemiasopimuksen, jonka nyt tehty pelaajasopimus korvaa.

FC Interin huippu- ja nuoruusurheiluvaiheen valmennuspäällikkö Jani Mäenpää on tyytyväinen Nzokon ottamiin kehitysaskeliin.

– Elohim Nzokon solmima pelaajasopimus on erinomainen esimerkki siitä junioripolusta mitä FC Inter parhaimmillaan pelaajalle voi merkitä. On kyseessä sitten ns. tavallinen pelaaja, akatemiapelaaja tai juniorimaajoukkueissa meritoitunut pelaaja. Elohim on ollut pitkään seurassa ja on saanut erinomaista valmennusta usealta eri seurassamme olleelta valmentajalta, Mäenpää kiittelee Elohimia auttaneita valmentajia.

– Elohim on minun mielestä äärettömän hyvä esimerkki siitä, että urheilijat kykenevät kehittämään uraansa montaa eri reittiä. Aina ei ole kyse siitä, että tulee olla heti ikäluokkansa kirkkain tähti. Joskus se ottaa enemmän aikaa ja joskus se matka sisältää enemmän mutkia. Hyvän arjen ja harjoittelun turvin Elohim on pystynyt saavuttamaan tämän hetkisen pisteen. Ennen kaikkea pitkäjänteisyys ja laadukas tekeminen ovat avainasemassa siinä, että pystytään kehittymään tuolle tasolle, jolla esimerkiksi Elohim tällä hetkellä on, Mäenpää päättää.

Nzokon aikaisempi akatemiasopimus Interin kanssa ulottui kauden 2024 loppuun.

Sivu päivitetty 10.09.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit