A-SM: Interille varma voitto Lahdesta

FC Interin A-nuoret kohtasi sunnuntain ottelussa sarjanelosen FC Lahden eikä ottelussa ollut hetkeäkään epäselvää etteikö kotijoukkue hoitaisi hommaa kotiin. Vieraat pysyivät Interin kyydissä oikeastaan vain alkuminuuttien ajan mutta kun kotijoukkue sai koneen lämpimäksi oli pelin hallinta selvää. Lahden hyökkäykset olivat satunnaisia ja silloinkin Interin puolustus selvitti tilanteet tyylillä.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme jälleen kerran hyvin luovia pelissämme ja saimme runsaasti maalipaikkoja. En sano että meillä olisi maalintekovaikeuksia, mutta mielellämme osuisimme useammin lukuisista paikoistamme, David Moore viittasi hukattuihin viimeistely-yrityksiin.

Inter teki avauspuolikkaalla voittoon riitävät osumat. 25 minuutin kohdalla Jani Luoma rapattiin kentän pintaan läpimurtoyrityksessään. Luoma makasi hetken aikaa kentän pinnassa haukaten happea, asteli pilkulle ja sijoitti pallon alakulmaan 1-0. Pari minuuttia ennen taukovihellystä Inter sinetöi 2-0 loppulukemat. Terävän laitapelaamisen jälkeen pallo pelattiin takaviistoon laukaisusektoriin Sakari Kurviselle, joka tykitti vastapalloon noin 15 metristä ja pallo upposi varmasti maaliin.

– Toisesta puoliajasta odotimme vaikeampaa Lahden toimesta, olivathan he häviämässä ottelun, mutta me pidimme pelin hallinnassamme ja loimme lisää maalipaikkoja. Mikä tärkeintä, pelasimme toisen peräkkäisen nollapelin, sen eteen olemme tehneet kovasti töitä että puolustuksemme toimisi, David Moore summasi toisen jakson tapahtumat.

Toinen puoliaika oli lopulta varsin yksipuolinen näytös. Inter pyöritti peliä Lahden maalin tuntumassa ja loi ainakin puoli tusinaa paikkaa mistä pallo olisi saatava maaliin. Lahti pääsi harvakseltaan hyökkäämään ja silloinkin laitapeli unohtui. Keskeltä pyrittiin pääsemään läpi mutta kotijoukkue puolusti tilanteet ilman sen suurempaa vaivaa. Kauden päättävissä ratkaisevissa peleissä toivon mukaan puolustus on yhtä tiivis ja maalipaikat käytetään hyväillä prosentilla.

– Tyydyttävä tulos tänään. Neljä tärkeää peliä vielä tulossa, David Moore hymyili tyytyväisenä.

Inter pelaa viimeiset ottelunsa jokaisena syyskuun sunnuntaina. Sarjan kahdella viimeisellä kierroksella ovat vastassa vaikeimmat vastustajat, HIFK ja TPS.

Sivu päivitetty 27.08.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit