A-SM: Inter jälleen varmaan voittoon

Inter vieraili sunnuntaina Espoossa ja haki jälleen kerran selvän voiton. FC Espoolla ei kotikentällään ollut mitään jakoa erittäin vahvasti pelannutta sinimustaa miehistöä vastaan. Inter ratkaisi käytännössä ottelun jo avausjaksolla latomalla taululle lukemat 3-0. Toisella jaksolla lukemia kaunisteltiin vielä yhdellä osumalla ja isännät pidettiin kurissa, näin lopputulokseksi saatiin Interin 4-0 voitto.

– Jälleen kerran todella miellyttävä peli meiltä. Ensimmäisellä puoliajalla kaikki tehtiin sovitusti, prässäsimme ja pelasimme agressiivisesti ja teimme kolme komeaa maalia, valmentaja David Moore myhäili.

Maalinteon aloitti Mikke Louhela osoittamalla vahvaa itseluottamustaan tykittämällä 1-0 aivan ylänurkkaan 25 metristä. Tuolloin ottelua oli pelattu 13 minuuttia. 2-0 maalin teki Jani Luoma hyvän prässipelin päätteeksi vajaan puolen tunnin pelin jälkeen. Jani Luoma lisäsi johdoksi 3-0 kun ottelua oli pelattu 35 minuuttia. Maali oli hyvän joukkuepelin tulosta, pallo kulki pelaajalta pelaajalle kunnes Niklas Rantanen keskitti laidalta takatolpalle missä Luoma laittoi päätä väliin puskien pallon maaliin, vahvistaen maalipörssin kakkossijaansa.

– Toisella puoliajalla joukkue osoitti päättäväisyytensä ja voimansa pitämällä jälleen kerran vastustajan poissa maalipaikoilta ja oman pään puhtaana, Moore kertoi.

Inter teki vielä yhden maalin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Maali oli lähes kolmannen maalin toisinto, hyvä syöttötyöskentelyn jälkeen Emil Peltonen keskitti takatolpalle ja Matias Lahti ryntäsi paikalle ohjaten pallon verkkoihin 4-0.

Interillä on vielä kolme ottelua jäljellä, kolmena seuraavana sunnuntaina. Kaikki ottelut palataan Kupittaalla, ensin kotiottelut SJK:ta ja HIFK:ta vastaan ja viimeisellä kierroksella vieraspeli TPS:aa vastaan. Peleissä on niinkin suuri panos kuin että viimeisellä kierroksella mitä ilmeisimmin pelataan Suomen mestaruudesta turkulaisten välisessä mittelössä.

Sivu päivitetty 03.09.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit