A- ja B-juniorit aloittavat SM-karsintansa

(Kuva: Nina Forsten-Lindman)

Sekä Interin A- että B-juniorit aloittavat SM-karsintaurakkansa tulevana sunnuntaina. B-juniorit avaavat karsinnat kotikentällä PK-35:n saapuessa turkulaisten vieraaksi. A-juniorit puolestaan matkaavat FC Espoon luo Matinkylään.  

Kumpikin joukkue on kokenut muutoksia kuluneen syksyn aikana. B-junioreiden ikäluokka on kasvanut ja johtanut joukkueiden uudelleenjakoon. Ikäluokan nuoret harjoittelevat kahdessa joukkueessa, joista B1 pelaa sekä nyt alkavaa SM-karsintaa että myöhemmin koittavaa P17 Ykköstä.  B1-joukkueessa on tällä hetkellä lähes 40 pelaajaa. Useat heistä harjoittelevat reservi- ja edustusjoukkueen mukana.

– Tiesimme hyvissä ajoin, että useampi B-ikäluokan pelaajista on valmis harjoittelemaan reservin tai jopa edustusjoukkueen kanssa. Yhden yhteisen kahta kovaa sarjaa pelaavan treeniryhmän perustaminen oli tässä tilanteessa kaikkia palveleva ratkaisu. Näin voimme mahdollistaa suurelle määrällä pelaajia laadukkaan harjoittelun, joukkueen vastuuvalmentaja Jussi Nuorela kertoo.

Nuorela ennakoi edessä olevan karsinnan olevan tasainen ja kovatasoinen. Tavoitteet ovat silti selvät.

– Etelän karsinta on aina todella kova eikä helppoja pelejä ole. Myös ensimmäinen vastustajamme PK-35 on hankala ja todella fyysinen vastustaja ja vastassa on varmasti meitä vanhempia -03 ikäluokan pelaajia. Ainoa tavoitteemme on kuitenkin päästä karsinnasta SM-sarjaan, Nuorela toteaa.

Myös A-junioreissa on koettu muutoksia. Viime vuonna Interin reservijoukkue harjoitteli yhtenä joukkueena pelaten sekä A SM-karsintaa että miesten Kolmosta. Tänä vuonna pelaajat on jaettu kahteen joukkueeseen, mutta liikenne joukkueiden välillä on vilkasta.

– A-junioreiden joukko on tiivis, mutta pelaajia on riittävästi laadukkaaseen harjoitteluun. Lisäksi esimerkiksi reservijoukkueessa harjoittelevia A-ikäisiä pelaajia tulee A-junioreiden mukaan viikko- ja pelikohtaisesti. Pelaajat ovat lähtökohtaisesti seuran, eivät A:n tai reservin pelaajia, ja he pelaavat ja harjoittelevat joukkueessa, joka palvelee heidän kehitystään parhaiten, A-junioreista vetovastuun ottanut Niko Valikainen summaa.

Myös A-juniorit lähtevät karsintaan tavoitteenaan pääsy SM sarjaan. Karsintaryhmä on kova, mutta Valikaisella on uskoa joukkueeseen.

– Meillä on muutama maajoukkuepelaaja ja heidän odotetaan myös johtavan porukkaa pelillisesti karsinnoissa. Heidän kauttaan koko joukkue saadaan mukaan. Karsinta tulee olemaan kaikille opettavainen kokemus, mutta saamme kyllä tehdä täyden päivätyön, jotta olemme neljän sakissa, Valikainen tuumaa.

Tervetuloa mukaan kannustamaan!

 

B SM-karsinta:
FC Inter – PK-35
su 2.2. klo 14.15, Kupittaa 5

A SM-karsinta:
FC Espoo – FC Inter
su 2.2. klo 17.00, Matinkylä 1

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit