Lapsuusvaiheen valmennuspäällikkö vaihtuu

(Kuvat: Pia Kankare)

FC Interin lapsuusvaiheen valmennuspäällikön Olli Juuselan työsuhde päättyy lokakuun lopussa.

Interin urheilujohtaja Kalle Parviainen on kiitollinen Juuselan koko seuran hyväksi antamasta työpanoksesta.

– Olli on tehnyt tärkeää työtä seuramme lapsuusvaiheessa, ja olemme kiitollisia hänen panoksestaan. Toivotamme hänelle menestystä tuleviin haasteisiin, Parviainen kiittelee.

Juusela itse kertoo nauttineensa ajastaan Interissä sekä olevansa kiitollinen tapaamistaan Inter-yhteisön jäsenistä

– Olen erittäin ylpeä siitä, että sain olla osa tätä hienoa organisaatiota. Inter on monella mittarilla Suomalaisen pelaajakehityksen edelläkävijä ja onkin ollut kunnia saada oppia uutta alansa parhailta ammattilaisilta. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia seuran työntekijöitä, vapaaehtoisia, valmentajia sekä tietysti pelaajia upeasta sitoutumisesta yhteiseen tekemiseen. Teitä tulee varmasti ikävä, Juusela kertoo.

– Päätin lähteä kohti uusia mahdollisuuksia, sillä koen itse, että en ole oikea henkilö viemään seuraa eteenpäin tulevaisuudessa. Lisäksi olen nuoresta iästäni huolimatta tehnyt lähes vuosikymmenen töitä taukoamatta, joten pieni hengähdys tekee varmasti ihan hyvää. Uskon siis vilpittömästi siihen, että tämä päätös on sekä itseni että seuran kannalta oikea ratkaisu, Juusela päättää.

Inter kiittää Ollia hänen panoksestaan FC Interin ja lapsipelaajien hyväksi sekä toivottaa onnea ja menestystä tulevaan.

Inter hakee aktiivisesti uutta lapsiurheiluvaiheen valmennuspäällikköä. Haemme henkilöä, joka seuran muun henkilöstön tavoin sitoutuu seuran arvoihin ja tavoitteisiin, ja joka kykenee johtamaan ja kehittämään seuran lapsuusvaiheen urheilutoimintaa ja tekijöitä kohti seuran määrittelemiä tavoitteita.

Lisäksi edellytämme kykyä innostaa ja ohjata lapsia sekä intoa kehittää FC Interin lapsuusvaiheen toimintaa pitkäjänteisesti. FC Interille on erittäin tärkeää, että voimme tarjota lapsipelaajien kasvua ja kehittymistä tukevan ympäristön.

Hae paikkaa tästä.

Sivu päivitetty 09.10.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit