Elina Hirvonen Interin uudeksi junioritoiminnan johtajaksi
Interin uutena junioritoiminnan johtajana helmikuun alussa aloittaa Elina Hirvonen.
Hirvonen tuo mukanaan monipuolista johtamiskokemusta ja vahvaa osaamista organisaation kehittämisestä. Hirvosen johdolla Interin junioritoiminta on valmis ottamaan seuraavat askeleet kohti seuran asettamia tavoitteita.
Hirvosella on pitkä kokemus erilaisista johtotehtävistä, erityisesti raviurheilun parissa. Hirvonen on toiminut Forssan Seudun Hippos ry:n sekä Tampereen Ravirata Oy:n toimitusjohtajana, vastaten kahden raviradan ja yhden kiinteistöyhtiön toiminnasta sekä noin 200 työntekijän kokonaisuuden johtamisesta. Lisäksi Hirvonen johti Forssan vuoden 2022 Kuninkuusravit -projektia. Hirvonen on ollut keskeisessä roolissa organisaatioiden talouden hallinnassa, toiminnan kehittämisessä sekä kehitys- ja investointihankkeiden johtamisessa.
Urheilujohtaja Kalle Parviainen odottaa innolla yhteistyötä Hirvosen kanssa.
– Elinalla on vahva kokemus johtamisesta ja kyky rakentaa toimivia, kestäviä rakenteita. Hän tuo mukanaan osaamista ja näkemystä, jotka tukevat Interin tavoitteita. Lisäksi hänen persoonansa sopii täydellisesti Interin arvoihin ja yhteisöön. Olemme todella iloisia saadessamme hänet osaksi seuraamme, Parviainen kertoo.
Hirvonen on tunnettu kyvystään rakentaa selkeitä prosesseja ja kehittää organisaation rakenteita tavoitteellisesti. Hirvosen johdolla organisaatiot ovat saavuttaneet merkittäviä toiminnallisia parannuksia, ja hänellä on vahvaa osaamista myös hankkeiden ja henkilöstön johtamisesta sekä kumppanuusverkostojen kehittämisestä.
– Olen innoissani mahdollisuudesta liittyä Interin yhteisöön ja kehittää seuran junioritoimintaa edelleen. Tavoitteenani on hyödyntää monipuolisesti hankkimaani kokemustani yhdessä sitoutuneen ja intohimoisen yhteisön kanssa. Olen jo päässyt tutustumaan Interin arkeen poikani jalkapalloharrastuksen kautta, joten jalkapalloyhteisö on minulle entuudestaan tuttu ja läheinen, Hirvonen toteaa.
Sivu päivitetty 18.12.2024