FC Inter vahvistaa ympäristövastuutaan osana InterAction-ohjelmaa

FC Interin vastuullisuustoimet tunnetaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävästä InterAction-toiminnastaan. Seuran vastuullisuustyö ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan sosiaaliseen vastuuseen, vaan ympäristövastuun merkitys kasvaa jatkuvasti niin suomalaisessa kuin eurooppalaisessakin jalkapallossa.
Osana vastuullisuusohjelmaansa FC Inter on kuluneen kauden aikana kehittänyt toimintaansa muun muassa kestävän liikkumisen, kiertotalouden ja ottelutapahtumien ympäristövaikutusten näkökulmasta. Tavoitteena on ymmärtää paremmin seuran toiminnan ympäristövaikutuksia ja rakentaa vastuullisuustyölle pitkäjänteinen perusta tuleville vuosille.
InterAction tuo liikunnan arkeen
InterAction-toiminnan yksi keskeisistä vahvuuksista on, että toimintaa järjestetään siellä, missä lapset ja nuoret jo ovat: kouluissa, lähiliikuntapaikoilla ja omilla asuinalueillaan. Tämä tekee toiminnasta helposti saavutettavaa ja vähentää samalla autolla liikkumisen tarvetta.
– Usein ympäristövastuu mielletään vain kierrätykseksi tai jätehuolloksi, mutta myös toiminnan saavutettavuudella on merkitystä. Kun lapset pääsevät osallistumaan toimintaan lähellä kotia tai koulua, vähenevät kuljetustarpeet ja samalla madaltuu osallistumisen kynnys. Tässä sosiaalinen ja ympäristövastuu kulkevat käsi kädessä,” kertoo InterAction-päällikkö Jani Meriläinen.
Föli-yhteistyö kannustaa kestäviin ottelumatkoihin
FC Inter on tehnyt yhteistyötä Fölin kanssa Veikkausliigakauden 2026 ajan sisällyttämällä kausikorttiin meno-paluu lipun Fölillä ottelupäivänä.
Ottelutapahtumien ympäristövaikutuksista merkittävä osa syntyy liikkumisesta. Siksi kestävien kulkutapojen edistäminen on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää tapahtumien ympäristövaikutuksia. Joukkoliikenteen käyttö vähentää yksityisautoilun tarvetta sekä tukee Turun kaupungin ilmasto- ja kestävän liikkumisen tavoitteita.
– Ympäristövaikutusten näkökulmasta yksi merkittävimmistä asioista on se, miten ihmiset saapuvat tapahtumiin. Föli-yhteistyö on meille tärkeä osa ympäristövastuuta, koska sen avulla voimme kannustaa kausikortin haltijoita tekemään kestäviä valintoja ottelupäivinä,” Meriläinen sanoo.
Tietoa ympäristövaikutuksista päätöksenteon tueksi
Kauden aikana FC Inter on tarkastellut myös ottelutapahtumien kiertotalouteen ja jätehuoltoon liittyviä ympäristövaikutuksia. Tavoitteena oli muodostaa ensimmäistä kertaa mahdollisimman realistinen kuva siitä, millaisia materiaalivirtoja ja jätemääriä ottelutapahtumiin liittyy.
– Halusimme saada käyttöömme konkreettista tietoa arvioiden sijaan. Tarkoituksena ei ole mitata samoja asioita jokaisessa ottelussa, vaan muodostaa luotettava lähtötaso, jonka avulla ymmärrämme paremmin toimintamme ympäristövaikutuksia, Meriläinen kertoo.
Ympäristövastuun merkitys korostuu myös jalkapallon toimintaympäristössä. Veikkausliigan vastuullisuusohjelma sekä UEFA:n vastuullisuus- ja lisenssivaatimukset kannustavat seuroja tunnistamaan ympäristövaikutuksiaan ja kehittämään toimintaansa entistä kestävämpään suuntaan.
– Inter tunnetaan vahvasta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan. Samalla myös yhteistyökumppanit, julkinen sektori, jalkapallon kattojärjestöt, kannattajat ja muut sidosryhmät odottavat seuroilta entistä konkreettisempia vastuullisuustekoja, Meriläinen toteaa.
FC Inter haluaa kantaa vastuunsa myös osana turkulaista yhteisöä. Seuran ympäristövastuun kehittäminen tukee osaltaan Turun kaupungin ilmasto- ja kestävyystavoitteita.
Sivu päivitetty 06.11.2026



































