Inter järjestää osana InterAction-kokonaisuutta  perheille suunnattuja liikunnallisia tapahtumia ympäri Turkua. InterActionin perhetapahtumat ovat maksuttomia, eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumisia. Tapahtumissa pääsee kokeilemaan eri urheilulajeja turvallisessa ympäristössä.

Perhetapahtumia järjestetään viisi kertaa kevään 2025 aikana. Paikosta neljä sijaitsee edellisten vuosien tapaan Ilpoisissa, Pääskyvuoressa, Lausteella ja Varissuolla. Uutena paikkana vieraillaan upouudella Suikkilan koululla maaliskuussa.

– Tapahtumat tarjoavat perheille helpon ja hauskan tavan liikkua yhdessä aivan oman kodin lähellä. Näiden hetkien avulla haluamme rohkaista perheitä löytämään liikkumisen ilon ja samalla vahvistaa alueiden yhteisöllisyyttä. Liikunnalla on parhaimmillaan yhdistävä voima ja näissä tapahtumissa jokainen voi kokea yhdessä tekemisen ja onnistumisen iloa, kertoo InterAction-päällikkö Jani Meriläinen.

Tapahtumassa on tarjolla seuraavat aktiviteetit: InterAction-ilmakaukalo, säbäpiste, koripallopiste. Mukaan  tarvitset liikkumiseen sopivat varusteet, juomapullon ja sopivasti iloista mieltä. Paikalla vierailee myös lasten suosikkihahmo Mehukatti.

Perhetapahtumat 2025

11.1. Lausteen liikuntahalli, 12.30-14.30

8.2. Pääskyvuoren koulu, kello 12.30-14.30

16.3. Suikkilan koulu, kello 10.30-12.30

26.4. Pelttarin kenttä, kello 12.30-14.30

24.5. Ilpoisten koulun kenttä, kello 10.30-12.30

 

Lisätietoa:

Jani Meriläinen

jani.merilainen@fcinter.fi

045 6776 004

 

 

Sivu päivitetty 09.01.2025

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit