Koulupelikiertue liikutti lapsia kolmessa koulussa kevään aikana

InterAction-koulupelikiertue vieraili toukokuun 15. päivä Ilpoisten koululla (Kuva Tara Jaakkola)

InterAction-koulupelikiertue saatiin kevään 2024 osalta päätökseen tiistaina, kun Varissuon koulun oppilaat pääsivät liikkumaan liikunnallisilla rasteilla ja ottamaan mittaa futiskentällä FC Interin Veikkausliigajoukkueen pelaajista.

Nykyisessä muodossaan keväästä 2022 asti Turussa ja sen lähikunnissa lapsia ja nuoria liikuttanut liikunnallinen tapahtuma vieraili kevään aikana Friisilän koulussa Raisiossa sekä Ilpoisten että Varissuon kouluilla Turussa. InterAction-päällikkö Jani Meriläisen mukaan kiertueen kevään tapahtumat onnistuivat.

Kevään tapahtumat onnistuivat mukavasti. Tavoitimme kolmessa tapahtumassa lähes 1000 lasta. Koulujen oppilaat pääsivät kokemaan vähän heidän normaalista arjestaan poikkeavan liikunnallisen päivän, mikä huipentui otteluun meidän edustusjoukkuettamme vastaan, avaa Meriläinen kevään kiertuetta.

Inter haluaa InterAction-toiminnalla lisätä lasten ja nuorten liikkumista sekä tuoda edustusjoukkueen pelaajat lähemmäs uusia potentiaalisia kannattajia.

– Haluamme tuoda pelaajat lähelle lapsia ja tarjota heille unohtumattomia kokemuksia pelaamisesta esikuviensa kanssa. Nämä ovat hetkiä, mitkä lapset muistavat pitkään, korostaa Meriläinen.

InterAction-toiminta ottaa vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

– Meillä on seurana vastuu lasten ja nuorten kasvattamisesta yli seurarajojen. Olemme monelle seurana esikuva ja se korostaa vastuutamme yhteiskunnallisissa asioissa. Koulupelikiertue on yksi tapa vaikuttaa ja teemme sen mielellämme, päättää Meriläinen.

Koulupelikiertue jatkuu syksyllä. Elokuun aikana ohjelmassa ovat vierailut Lausteen koululle, Valkeavuoren koululle Kaarinaan ja Taatilan yhteiskouluun Lietoon.

Koulupelikiertueen mahdollistaa Akseli Kiinteistöpalvelut Oy

Sivu päivitetty 29.05.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit