Vuoden 2024 Stadium Kapteenikoulu alkaa 13.5.
Kapteenikoulun tarkoituksena on lisätä joukkueissa kapteeneiksi valittujen nuorien valmiuksia toimia kapteenin roolissa ja kasvaa tehtävän vaatimuksiin. Kapteenit miettivät mm. millaisia hyviä käytäntöjä on otettaessa uusi pelaaja vastaan joukkueeseen, miten kannustaa yksittäistä pelaajaa tai koko joukkuetta, tai miten toimia vaikkapa, jos pelaaja epäonnistuu tärkeän pelin rankkarissa tai ollaan häviöllä ratkaisevassa ottelussa. Vuosittain Kapteenikoulussa käy vierailemassa edustusjoukkueesta tuttuja kapteeneita.
-Haluamme saada eri-ikäiset kapteenit oivaltamaan oman roolinsa ja vastuunsa joukkueessa. Seuran kokeneiden kapteenien avulla autamme nuoria kapteeneja löytämään oman tapansa toimia joukkueen ”liiderinä”, koulutusosuudesta vastuussa oleva seurayhteisön valmennusosaamisen kehittäjä Mika Hemmilä kertoo.
Vuoden 2024 Stadium Kapteenikoulu alkaa 13.5. ensimmäisellä kokoontumisella, jolloin juniorijoukkueiden kapteenit kerääntyvät taas pohtimaan kapteenien vastuuta ja oppimaan yhdessä johtamisesta.
Sivu päivitetty 25.03.2024