Tukirahaston hakuaika on käynnissä lokakuun ajan

Interin tukirahaston tuen hakuaika on avoinna lokakuun ajan. Tukirahastosta tuetaan taloudellisesti heikossa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta. Viime vuonna rahaston kautta tuettiin 34 pelaajan harrastusmaksuja, mikä on rahaston historian suurin annettu avustusmäärä. 

InterAction-päällikkö Jani Meriläinen kertoo hakemuksien määrän kasvaneen joka vuosi.

– Avustuksille on jatkuvasti enemmän tarvetta. Tarpeesta kertoo konkreettisesti viime vuoden ennätyslukeman lisäksi se, että olemme jo tässä vaiheessa ensimmäistä hakupäivää vastaanottaneet tulevalle kaudelle ensimmäisiä tukihakemuksia. Kaikki lahjoitukset tukirahastoon ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Vaikka Interin harrastuskustannukset ovat maltillisia, voivat ne silti olla liian korkeita joillekin. Rahasto on tärkeä osa toimintaamme, jotta pystymme antamaan mahdollisimman monelle mahdollisuuden laadukkaaseen harrastamiseen, Meriläinen kertoo.

 

Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Avustussummat vaihtelevat tarpeen mukaan ja jakoperusteet päätetään hakulomakkeen ja mahdollisten haastattelujen myötä. Tukirahaston toimintaperiaatteita on muutettu 26.3.2024 johtoryhmän päätöksellä, tutustu toimintaperiaatteisiin tästä. 

Rahastolla on oma johtoryhmänsä, joka päättää avustuksista. Johtoryhmään kuuluvat puheenjohtaja Teijo Ristola, InterAction-päällikkö Jani Meriläinen, seuran psykologi Nina Forsten-Lindman sekä juniori- ja valmennuspäällikkö Jani Mäenpää. Johtoryhmän toimintaa valvoo FC Inter ry:n hallitus.

Oman tukirahaston avustusten lisäksi seura toimii tarvittaessa apuna muiden mahdollisten tukien hakemisessa.

Interin taloudellisen tuen hakuaika on nyt käynnissä.

Tuen hakuaika on vuosittain 1.10.–31.10. Tieto päätöksestä ilmoitetaan kaikille hakijoille joulukuuhun mennessä.

Täytettävä hakulomake löytyy tästä linkistä.

FC Interin tukirahastoon voivat tehdä lahjoituksia yritykset ja yksityishenkilöt.

Lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä vuosittaisiin stipendeihin taloudellista tukea tarvitsevien junioreiden hyväksi.

Julkaisemme kaikkien tukirahastoon lahjoittaneiden nimet seuran kotisivuilla. Mikäli lahjoittajan nimeä ei haluta näkyviin, tulee asiasta erikseen mainita. Yli 1000 euron lahjoitukset uutisoidaan erikseen seuran kotisivuilla lahjoittajan niin halutessa.

Lahjoituksen voi tehdä siirtämällä haluamansa summan alla olevaan tilinumeroon. Mikäli et halua nimeäsi mainittavan Interin kotisivuilla, lisää siitä tieto maksun viestikenttään.

Saajan nimi: FC Inter tukirahasto
Tilinumero: FI20 5716 9020 0784 94

MobilePay-lahjoituksen voi tehdä joko alla olevan QR-koodilla tai lyhytnumeron #12192 kautta.

Sivu päivitetty 01.10.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit