Interin tukirahasto tukee ennätysmäärää lapsia

FC Interin ja InterActionin tukirahaston kautta jaettujen tukien määrä kasvaa selvästi kaudelle 2026. Hakemusten määrä nousi vuoden takaisesta 45 prosenttia. Tukea pystyttiin myöntämään selvästi useammalle perheelle kuin aiemmin.
Tukirahaston hakua-aikana rahaston johtoryhmän käsittelyyn saapui yhteensä 48 hakemusta, mikä on 45 % suurempi määrä kuin viime vuotta aikaisemmin. Myönnettyjen tukien kokonaismäärä yli kaksinkertaistui, mikä mahdollisti useamman lapsen harrastuksen jatkumisen.
– On hienoa nähdä, että tukirahasto tavoittaa yhä useampia perheitä ja että pystymme vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Monelle lapselle tuki voi olla ratkaiseva mahdollisuus jatkaa rakasta harrastusta, kertoo InterActionin-päällikkö Jani Meriläinen
Tukirahaston tavoitteena on varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kuulua joukkueeseen ja kokea liikunnan ja yhteisön ilo, taustasta tai taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Tuki kohdistetaan suoraan harrastamisen kustannuksiin, kuten lisenssi- ja olosuhdemaksuihin.
– Meille on tärkeää, että kenenkään harrastus ei jää rahasta kiinni. Samalla haluamme välittää viestin siitä, että Inter-yhteisö kantaa vastuuta myös kentän ulkopuolella, Meriläinen jatkaa.
Tukirahasto on osa InterActionin laajempaa yhteiskunnallista työtä, jolla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikkua.
Kiitos vuoden 2025 tukirahaston lahjoittajille!
Lämmin kiitos kaikille tukijoille, jotka mahdollistivat tukirahaston toiminnan ja sen kasvun:
Matti ja Seija Hihnala, Kalevi Sjöström, Mika Willberg, Jukka Höynä, ME-säätiö, Jalkapallosäätiö, Turun kaupunki sekä Citymarket Kupittaa, Citymarket Länsikeskus, Citymarket Skanssi ja Citymarket Ravattula.
Yhteisön ja kumppaneiden tuki on ollut ratkaisevaa sen varmistamisessa, että yhä useampi lapsi saa mahdollisuuden kuulua joukkoon ja jatkaa harrastustaan turvallisessa, kannustavassa ympäristössä.
Lahjoita tukirahastoon – autetaan yhdessä
Tukirahastoon voivat tehdä lahjoituksia yritykset, säätiöt ja yksityishenkilöt ympäri vuoden.
Jokainen lahjoitus, pieni tai suuri, tukee lasten ja nuorten mahdollisuutta liikkua, kuulua yhteisöön ja kasvaa urheilun ilon kautta.
Lahjoituksen voi tehdä siirtämällä haluamansa summan alla olevaan tilinumeroon. Mikäli et halua nimeäsi mainittavan Interin kotisivuilla, lisää siitä tieto maksun viestikenttään.
Saajan nimi: FC Inter tukirahasto
Tilinumero: FI20 5716 9020 0784 94
MobilePay-lahjoituksen voi tehdä joko alla olevan QR-koodilla tai lyhytnumeron #12192 kautta.

Sivu päivitetty 14.11.2025






























