Tero Mäntylä Portsmouthista Interin paitaan

FC Inter on vahvistanut joukkuettaan hankkimalla riveihinsä kaksi edellistä kautta englantilaisen Portsmouth FC:n organisaatioon kuuluneella Tero Mäntylällä. Interin ja Mäntylän välinen sopimus kattaa kuluvan kauden, minkä lisäksi siinä on optio tulevasta kaudesta 2011.

19-vuotias Mäntylä pelasi vielä viime kaudella Englannin Valioliigassa pelanneessa Portsmouthissa. Pääsääntöisesti hän pelasi seuran akatemiassa ja reservijoukkueessa. Otteluita hänelle kertyi 2,5 vuoden aikana akatemia- ja reservisarjassa vajaat 60. Viime kauden alussa TP-Seinäjoen kasvatti kolkutteli jo seuran ykkösjoukkueen portteja, mutta lopulta viime syksyn polvivamma vesitti unelmat debyytistä.

185-senttinen Mäntylä on pelannut uransa aikana 57 poikien maaottelua U16-U20- ikäluokissa. Ennen Englantiin siirtymistä Mäntylä pelasi siis TP-Seinäjoen riveissä miesten kakkosta.

Mäntylän pelilupa-asiat ovat Veikkausliigan siirtoikkunan sunnuntaisen avautumisen jälkeen kunnossa, joten mies on edustuskelpoinen välittömästi. Torstain Genk-otteluun häntä ei kuitenkaan Interin valmennusjohdon toiveista huolimatta pystytä sääntöjen mukaan rekisteröimään, joten miehen debyytti Interin organisaatiossa tapahtuu tänään kehitysjoukkue FC Sinimustien paidassa SalPa:aa vastaan pelattavassa ottelussa.

Sivu päivitetty 02.08.2010

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit