Otteluennakko: FC Lahti-FC Inter

Veikkausliigakauden 2016 ottelut jatkuvat Interin osalta huomenna sunnuntaina FC Lahden vieraana Lahden Stadionilla. Ottelu alkaa perinteiseen tapaa kello 18.30.

Inter ja FC Lahti ovat kohdanneet toisensa kahdesti tällä kaudella. Keväällä Veritas Stadionilla pisteet jaettiin 1-1 -tuloksella, kun taas kesäkuussa FC Lahti oli kotikentällä vahvempi Mikko Kuninkaan maalilla 1-0.

Sunnuntain ottelu on Interille jälleen enemmän kuin tärkeä. Mikäli joukkue haluaa taistella sarjapaikasta muiden kuin HIFK:n ja PK-35:n kanssa, on joukkueen yksikertaisesti voitettava FC Lahti. Tämä kaventaisi joukkueiden välisen eron viiteen pisteeseen.

– Tämä on tärkeä ottelu meille. Pyrimme voittoon kaikin keinoin huomenna, sanoo Interin päävalmentaja Shefki Kuqi.

Interin edellinen ottelu PS Kemin vieraana ratkesi ensimmäisellä jaksolla alokasmaisiin virheisiin keskikentällä. Näiden asioiden korjaamiseen on kiinnitetty huomiota

– Olemme käyneet Kemi-ottelun ongelmakohtia läpi harjoituskentällä, jotta välttäisimme ne nyt sunnuntaisessa Lahti-ottelussa ja myös tulevaisuudessa, toteaa Kuqi.

Sunnuntain ottelu tulee Inter-luotsin mukaan olemaan tiukka. Lahti on hänen mukaansa hyvä joukkue.

– Lahti on hyvä joukkue, vaikka heillä on ollut vaikeaa kesän aikana. Tiukka ottelu on varmasti jälleen edessä, päättää Kuqi.

Interin kokoonpanosta puuttuvat huomenna varmuudella pelikieltoaan sovittava Njazi Kuqi sekä loukkaantuneet Henrik Moisander, Adama Tamboura, Pape Sow, Petros Kanakoudis, Joni Aho, Philip Njoku ja Oskari Qvick, jota ei tämän kauden aikana kentällä enää nähdä.

Veikkausliigan ottelu FC Lahden ja Interin välillä alkaa siis huomenna sunnuntaina Lahden Stadionilla kello 18.30.

Sivu päivitetty 20.08.2016

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit