Tulevan derbyn jännitettä lisää totta kai Liigacupin alkulohkon sarjataulukko, jota tutkimalla voidaan todeta, että kotijoukkue TPS on pakkovoiton edessä, mikäli se haluaa jatkaa alkulohkosta eteenpäin.

Interin lähtökohdat TPS-otteluun ovat paikallisvastustajaa suotuisammat, sillä Sinimustille riittää jatkopelihin tasapeli.

Tasapeli onkin ottelusta varsin todennäköinen vaihtoehto, mikäli viime vuoden tilastoihin on uskominen. Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti ja tuolloin jokainen ottelu päättyi tasapeliin.

Uusi kausi on kuitenkin tuonut molempiin joukkueisiin uudet kuviot valmentajineen, joten siinä mielessä ennustaminen on hankalaa.
Ojala haluaa TPS:n päänahan

Viime kauden Liigacup-derby näytti pitkään menevän TPS:n nimiin, mutta Interin 18-vuotias Mika Ojala oli tuolloin toista mieltä ja nosti Interin kahdella maalilla 3-3 tasalukemiin.

Vaikka Interille riittääkin jatkopeleihin tasapeli, niin Ojala haluaa ehdottomasti voittaa lauantain ottelun. Panoksena siinä on hänen mukaan muutakin kuin paikka Liigacupin puolivälieriin.

-Paikallisottelu sytyttää aina muita otteluita enemmän. Lauantaina tavoitteena on ilman muuta voitto ja sitä kautta saada henkinen yliote TPS:sta kesääkin silmällä pitäen, sanoo torstaina U-21 maajoukkueeseen nimetty Ojala.

Ojalan mukaan TPS:n voittamiseen ei tarvita mitään poppakonsteja, sillä TPS on hänen mukaansa lyötävissä liikkuvalla pelillä.

-TPS:lla on aika isokokoinen joukkue, joka on lyötävissä juuri meille sopivalla pelaamisella. Meillä on taitava joukkue, joten pallon ja miesten pitää liikkua, se tulee olemaan myrkkyä TPS:lle, ennustaa Ojala.

Viime kaudesta joukkuettaan muuttanut TPS on Ojalalle vielä toistaiseksi outo vastustaja, sillä vaikka joukkueet harjoittelevat peräkkäin, ei Ojala ole nähnyt TPS:aa tositoimissa vielä kertaakaan. Tästä huolimatta Ojalalla on selkä käsitys TPS:n pelaamisesta.

-En ole nähnyt TPS:n pelaavan vielä kertaakaan vielä tällä kaudella, mutta uskon, että Mixu(Paatelainen) panee heidät pelaamaan suoraviivaista futista skottilaiseen tyyliin.

-TPS:lla on ottelussa myös pakkovoiton paikka, joten he tulevat otteluun varmasti suurella lautauksella, mutta niin myös mekin, lupaa Ojala.

Viime kauden vastaavassa ottelussa Ojala oli Interin sankari, eikä mies panisi pahakseen, vaikka sama toistuisi myös tulevana lauantaina.

-Viime kauden ottelusta on henkilökohtaisesti hyvät muistot. Miksei niitä maaleja syntyisi myös lauantaina, toivotaan, loptettaa Ojala.

TPS-Inter Liigacup ottelu pelataan lauantaina Kupittaan HT:lla alkaen kello 13.00.

J.M 15.6.2007

Sivu päivitetty 14.03.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit