Korona-aika on tuonut interiläisiä jopa enemmän yhteen

Koronapandemian torjuntatoimet ovat rajoittaneet urheiluseurojen toimintaa viimeisen vuoden aikana monella tapaa – eikä tilanne ole hetkeen helpottamassa. Silti Interissä pelaajien pysyvyys on säilynyt hyvällä tasolla eikä lopettaneiden määrä ole poikennut juurikaan normaalista.

Viime maaliskuusta lähtien koronarajoitusten takia toimintaa urheiluseuroissa on jouduttu välillä sulkemaan kokonaan, henkilöstöä lomauttamaan, harjoituksia toteuttamaan turvaväleillä ja pienemmissä ryhmissä, pitämään yhteyttä etäyhteyksillä sekä sietämään epävarmuutta. Näin myös Interissä.

Poikkeusolojen luulisi lisäävän drop out -ilmiötä eli lopettaneiden määrää. Näin ei kuitenkaan Interissä ole tapahtunut.

– Seuraamme jatkuvasti seurasta lähteneiden tai lopettaneiden määrää ja kartoitamme jokaiselta seuran jättäneeltä mahdollisia syitä lopettamiselle oman drop out -kyselyn avulla, kertoo junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Vuoden 2020 aikana Interissä oli noin 400 juniori-ikäistä pelaajaa. Uusia pelaajia seuraan tuli 109 ja pois lähti tai lopetti 79. Osa lopettaneista kuuluu ns. normikiintiöön eli niihin, joilla juniorivaihe päättyy A-junioreihin. Normaalisti myös B-juniorivaiheessa, jolloin pari ikäluokkaa yhdistyy ja peruskoulun jälkeiset opinnot alkavat, lopettaneita on enemmän kuin nuoremmissa ikäluokissa.

Interin lopettaneiden pelaajien määrä vuodelta 2020 ei kuitenkaan poikkea muista vuosista. Seurassa on tekeillä parhaillaan tutkimus, jolla kartoitetaan tarkemmin seurasta lähtemisen syitä. Tutkimus tullaan julkaisemaan kevään aikana.

– Tämä aika on vaatinut paitsi meiltä valmentajilta ja muulta toimihenkilökunnalta runsaasti kestokykyä ja luovuutta, ennen kaikkea sitkeyttä ja malttia pelaajilta ja perheiltä. Voisi ajatellakin, että yhdessä olemme onnistuneet pitämään Inter-perheen kasassa vaikeinakin aikoina, iloitsee valmennuspäällikkö Jani Mäenpää.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit