Ilpoisten perhetapahtumat

FC Inter järjestää osana InterAction-ohjelmakokonaisuutta yhdessä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen kanssa perhetapahtumia Ilpoisten koulun kentällä neljänä lauantaina vuoden 2023 aikana.

Perhetapahtumat ovat suunnattu Ilpoisten ja Luolavuoren alueiden perheille. Toimintaan osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Perhetapahtumissa pääsee kokeilemaan eri urheilulajeja turvallisessa ympäristössä. Tapahtumissa on mukana myös FC Interin edustusjoukkueen pelaajia.

Vuoden 2023 tapahtumat klo 10-13 Ilpoisten koulun kentällä:

la 6.5.
la 10.6.
la 12.8.
la 7.10.

– Nämä perhetapahtumat ovat oivallisia tilaisuuksia tulla liikkumaan perheenä lähellä kotia. Tiedän itse perheellisenä, että perhe-elämä on aika hektistä ja aikaa yhteisille harrastuksille voi monesti olla hankalaa löytää. Uskon, että tämän toiminnan avulla pystymme tarjoamaan koko perheelle liikunnallisen ohjelmanumeron lauantaiaamulla Ilpoisten lähiössä. Tavoitteena on myös lisätä alueen yhteisöllisyyttä sekä kannustaa perheitä liikkumaan yhdessä, kertoo InterAction-päällikkö Jani Meriläinen.

Tapahtumaan tarvitset mukaan vain hyvän ja avoimen mielen. Tule siis mukaan koko perheen voimin liikkumaan eri liikuntalajien parissa.

Ilpoisten koulun kenttä: Lauklähteenkatu 13, 20740 Turku

Lisätietoja tapahtumasta ja InterAction-toiminnasta:

Jani Meriläinen
p. 045 6776004
jani.meriläinen@fcinter.fi