​Otteluennakko: FC Inter – VPS

29.3.2019

Vielä ennen ensi viikolla alkavaa Veikkausliigaa selvitetään Suomen Cupissa neljä parasta joukkuetta. FC Inter kohtaa omassa Suomen Cupin puolivälieräottelussaan Vaasan Palloseuran. Ottelu Kupittaa 5:n tekonurmikentällä alkaa lauantaina kello 15.00.

Viikonlopun aikana pelattavissa puolivälierissä on jäljellä enää pääsarjajoukkueita. Turussa pelattavan ottelun lisäksi lauantaina selvitetään välieräjoukkueet ottelupareista RoPS-KPV ja Honka-Ilves. Sunnuntaina puolestaan pelaavat keskenään IFK Mariehamn ja FC Lahti. Suomen Cupin välieräottelut voittajajoukkueiden kesken pelataan 16.5.

Interin vastustaja VPS:n pelaajarunko on pysynyt monia muita liigajoukkueita paremmin kasassa. Edelleen joukkueen päävalmentajana jatkavan Petri Vuorisen ryhmän merkittäviin lähtijöihin kuuluivat Honkaan siirtynyt Juha Hakola sekä HJK:n riveihin liittynyt Joonas Vahtera. Lisäksi vaasalaisten molemmat maalivahdit, Marko Meerits ja Samu Volotinen, jättivät seuran viime kauden päätteeksi. Uusista pelaajista isoon rooliin ovat jo cupissa päässeet saksalaismaalivahti Martin Kompalla sekä puolustuspään Martti Haukioja ja Jonas Häkkinen. Uusimpia tulijoita VPS:ssa ovat laitahyökkääjät Alain Richard Ebwelle ja Konstantinos Stavrothanasopoulos sekä Ruotsista Vaasaan palannut Hampus Holmgren.

Tuloksellisesti VPS aloitti Suomen Cupin erittäin hyvin voittamalla ensimmäisissä kolmessa lohko-ottelussa SJK:n, KuPS:n ja RoPS:n. Jatkopaikkansa suoraan kolmessa ottelussa varmistaneet vaasalaiset päättivät lohkovaiheen tappioihin Ilvekselle ja KPV:lle. Myöskään neljännesvälieräottelu Kakkosen Gnistania vastaan ei ollut VPS:lle aivan helppo. Tappioasemaan joutuneet vaasalaiset pelastautuivat jatko-otteluun Jerry Voutilaisen tasoitusmaalilla 77. minuutilla. Jatko-ottelussa VPS kuitenkin lopetti Gnistanin jatkopaikkahaaveet tylysti Samu Alangon ja Momodou Sarrin maaleilla.

Inter puolestaan eteni cupin puolivälieriin voittamalla Oulussa Kakkosen JS Herculeksen 2-0 Timo Furuholmin ja Filip Valencicin maaleilla. Pitkän vierasottelumatkan jälkeen Interin joukkue vietti viime viikon alkupuolen lepäillen ja viime viikolla joukkueella ei ollut lainkaan ottelua.

Otteluista ei kuitenkaan ole pulaa seuraavien viikkojen aikana, sillä cupin kohtaamisen jälkeen Inter kohtaa VPS:n myös Veikkausliigassa vain reilua viikkoa myöhemmin. VPS-kohtaamisten välissä Inter matkustaa lisäksi HJK:n vieraaksi liigan avausotteluun. Interin päävalmentaja José Riveiron mukaan Inter on valmistautunut kauden alkuun hyvin.

– Meillä oli lyhyt tauko harjoittelusta, jonka aikana pelaajat saivat levätä ja viettää aikaa perheidensä kanssa. Meidän mielestämme pieni tauko oli tärkeä, koska tavallaan varsinaisen kauden ”iso paketti” alkaa tästä. Huomisen ottelun jälkeen liigaotteluita tulee tasaisesti ja seuraava kunnon pysähdys on vasta lokakuussa, joten myös tauko oli tärkeä osa valmistautumista. Harjoituksissa summasimme yhteen suunnitelmiamme ja minusta olemme niin valmiita kuin voimme nyt olla, Riveiro toteaa.

Huomisen vastustaja VPS:aa Riveiro pitää hyvin mielenkiintoisena vastustajana erityisesti vaasalaisten pelityylin takia.

– VPS on ollut Petri Vuorisen valmennuksessa jo pitkään, vuodesta 2015, ja heidän joukkueella on selkeä identiteetti. Pidän todella siitä, mitä he yrittävät tehdä joukkueena ja heidän vahvuutenaan on toimiminen saman valmentajan kanssa pitkään. Siitä huolimatta VPS tekee uudistuksia pelityyliinsä joka vuosi ja tekee erilaisia asioita kuitenkin säilyttäen pelillisen identiteettinsä. Heillä on hyvä suhde palloon, mutta minusta he ovat parantaneet paljon erityisesti transitioissa tänä vuonna ja heillä on hyviä vastahyökkäyspelaajia, Riveiro kehuu Interin vastustajaa.

Suomen Cup on kliseisesti lyhin tie Eurooppaan ja cup-voitto on nyt mukana oleville joukkueille enää kolmen voiton päässä. Riveiro korostaa cupin kerrasta poikki -tilanteen vaikutuksia.

– Nyt ei ole enää aikaa tehdä virheitä. Jos iltapäivämme huomenna on hyvä, olemme neljän parhaan joukossa. Jos taas emme ole valmiita alusta asti, ei meillä ole mahdollisuuksia. Siinä mielessä nämä ottelut ovat niitä todellisia pelejä, että voitolla menee jatkoon ja korjausliikkeisiin ei enää pelin jälkeen ole mahdollisuutta. Meillä on samat mahdollisuudet kuin muillakin ja varmasti kaikki kahdeksan jäljellä olevaa joukkuetta ajattelevat olevansa jo lähellä finaalia. Siellä taas mitä tahansa voi tapahtua, kuten viime vuodesta tiedämme, valmentaja muistuttaa.

Espanjalaisvalmentajan mukaan joukkueen terveystilanne ottelun alla on varsin hyvä. Vain pitkäaikaispoissaolijat Albion Ademi ja Elias Mastokangas eivät ole käytettävissä.

– Ademi ja Mastokangas ovat sivussa, mutta heistäkin Mastokangas on harjoitellut tällä viikolla jo joukkueen mukana. Kaikki muut ovat valmiina pelaamaan huomenna ja se tarkoittaa, ettei kokoonpanossa ole tilaa kaikille. Tilanne on siinä mielessä erittäin hyvä, että nyt meillä on vaihtoehtoja ja pelaajien on taisteltava kokoonpanopaikastaan harjoituksissa. Tilanne pakottaa meidät jättämään pelaajia listan ulkopuolelle, mutta toisaalta ulkopuolelle jäävät pelaajat voivat olla taas ensi viikolla mukana ja jopa avauksessa. Meillä on tasavahvoja pelaajia kaikilla pelipaikoilla ja nyt vain yritämme valita parhaassa vireessä olevat pelaajat kokoonpanoon, Riveiro perustelee.


Pääsylippujen hinnat ottelussa:
• aikuiset 10 €
• erityisryhmät (opiskelijat, eläkeläiset, varushenkilöt, työttömät) 5 €
• nuoret (12-17v) 5 €
• kausikortin ostaneet 5 €

Alle 12-vuotiaat sekä Interin seurakorttilaiset veloituksetta.

Liput myynnissä ennakkoon: https://www.lyyti.in/sc_FCInter-VPS30032019 ja ennen ottelua portilta, klo 14.15 alkaen.


Veritas Stadionin Ravintola Olé palvelee ennen ottelua, klo 14.00 alkaen. Tervetuloa nauttimaan virvokkeista ennen matsin alkua! Lisäksi kentän reunalla buffetissa myynnissä syötävää ja juotavaa.

Etkö pääse paikalle?

Ruutu+ näyttää suorina lähetyksinä kaikki Suomen Cupin ja Veikkausliigan ottelut.

Katso FC Inter – VPS -ottelu täältä: https://www.ruutu.fi/stream/3383585

Jos et ole vielä Ruutu+:n asiakas, saat palvelun ensimmäisen kuukauden veloituksetta koodilla SC19INTER Aktivoi lahjakortti osoitteessa https://kauppa.ruutu.fi/lahjakortti (Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana hintaan 9,95 €/kk)