FC INTERIN JA HONGAN KOHTAAMISET 2000-LUVULLA

2006

Honka-Inter 6-0
Inter-Honka 2-1

_______________________________________________________________

FC Inter tavoittelee torstaina Veritas Stadionilla kauden toista kotivoittoaan. Vastustajaksi Turkuun saapuu tuolloin Mika Lehkosuon valmentama FC Honka.

Viime kaudella ennakkoluulottamalla pelillä neljännen sijan napannut Honka ei ole saanut vielä konettaan käyntiin tällä kaudella. Joukkue on onnistunut hallitsemaan pelejä, mutta maalinteko on tökkinyt pahemman kerran. Espoolaisten saldo neljästä ensimmäisestä ottelusta on yhtä monta pistettä.

Espoolaiset pelasivat viimeisen Veikkausliigaottelunsa Vaasassa, jossa he joutuivat tyytymään 1-1 tasapeliin. Joukkueen tasoitusmaalista vastasi ottelun loppuhetkillä kulmapotkun jälkitilanteesta Hannu Patronen.

Toista Veikkausliigakauttaan pelaava Honka ja kotijoukkue Inter ovat kohdanneet toisensa tänä vuonna jo kahdesti. Tammikuussa pelatussa harjoitusottelussa Honka oli parempi maalein 2-1. Inter sai kuitenkin revanssin Liigacupin välierässä voittamalla ottelun rp-kisan jälkeen.

Jo pelkästään talven otteluiden perusteella ottelusta on odotettavissa kahden syöttöpeliin pyrkivän joukkueen kohtaaminen. Tämän myöntää myös Interin päävalmentaja Job Dragtsma, joka pitää Honkaa vaisusta alusta huolimatta yhtenä Veikkausliigan parhaista joukkueista.

-Honka on yksi Veikkausliigan parhaista joukkueista. Se pelaa parhaimmillaan erittäin näyttävää jalkapalloa. Torstain ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen, sillä molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan lyhytsyöttöpeliä, toteaa Dragtsma.

Vaikka Dragtsman pelifilosofia perustuu pitkälti nopeaan syöttöpeliin, korostaa hollantilainen myös kovemman pelaamisen merkitystä.

-Vaikka pelimme rakentuu pitkälti lyhytsyöttöpelin varaan, niin meidän pitää pystyä tarvittaessa myös fyysisempään pelaamiseen. Joissakin otteluissa olemme olleet fyysisesti alakynnessä, emmekä ole pystyneet dominoimaan pelitapahtumia haluamallamme tavalla, myöntää Dragtsma.

Vaikka Sinimustat ovat Hongan tavoin kärsinneet tehottomuudesta, niin pelilliseen puoleen Dragtsma on ollut kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen.

-Joukkueen pelaaminen on ollut pääsääntöisesti hyvää. Maalipaikoissa pitää kuitenkin tulevaisuudessa olla terävämpi, sillä lopulta vain maalit ratkaisevat, korostaa Dragtsma.

Neljä pistettä toistaiseksi kauden neljästä ottelusta saavuttaneen Interin kokoonpanoon ei ole odotettavissa suurempia muutoksia. JOukkueen riveistä ovat poissa pitkäaikaispotilaat Touko Tumanto ja Iiro Sarparanta sekä pelikieltoaan vielä tässä ottelussa sovitteleva Laercio Ramos jr. Myös Timo Furuholmin pelaaminen on epävarmaa.

Veikkausliigaottelu Inter-Honka alkaa torstaina Veritas Stadionilla kello 18.30.

J.M 16.5.2007

Sivu päivitetty 15.05.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit