Arttu Hoskonen onnistui laitapuolustajana

Inter ja VPS pelasivat eilen Veritas Stadionilla pelatussa Veikkausligaottelussa 1-1(1-1) tasapelin. Yksi Interin onnistujista oli vasta ottelun kynnyksellä komennuksen aloituskokoonpanoon saanut Arttu Hoskonen.

Tällä kaudella raketin lailla Interin vakiopelaajaksi noussut Hoskonen ei liialta nopeaa komennusta kentälle jännittänyt.

– Ei siinä hirveästi jäänyt aikaa miettiä. Sain noin kymmenen minuuttia ennen ottelun alkua tiedon, että pelaan. Ei muuta kuin nopea lämpö ja kentälle, kertasi Hoskonen.

Hoskonen on pelannut eilinen VPS-ottelu mukaan lukien kaikkiaan 17 ottelua Veikkausliigassa. Pääosin topparin tontilla pelanneen Hoskosen pelipaikka oli eilen kuitenkin laitapuolustaja.

– Ei laitapakin paikka ole minulle kovinkaan tuttu pelipaikka. Ihan hyvin siinä omasta mielestäni kuitenkin onnistui. Joitakin vaikeuksia tietenkin oli, mutta ei mitään isompia, analysoi Hoskonen omaa peliään.

Vaikka Inter ei ottelusta onnistunutkaan nappaamaan hyvistä paikoista huolimatta täyttä pistepottia, oli Hoskonen muuten tyytyväinen joukkueen pelaamiseen.

– Mielestäni pelasimme ehjän 90-minuuttisen, mihin voimme olla tyytyväisiä. Paikkoja meillä oli voittoon asti, mutta maalinteko ei tällä kertaa onnistunut kuin kerran, päätti Hoskonen.

Sivu päivitetty 27.09.2016

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit