Ari Nyman ei selitellyt tappiota

25.5.2016

Interin toukokuu Veikkausliigassa on ollut vaikea. Keskiviikkona joukkue joutui tunnustamaan PK-35 Vantaan paremmakseen 3-1(1-0) lukemin.

Keskikenttäpelaaja Ari Nyman oli pelin jälkeen pettynyt mies. Kokenut Inter-pelaaja ei lähtenyt jossittelemaan tappiota millään tavalla.

– Kun pelaat huonosti, niin tässä on tulos, sanoi Nyman pelin jälkeen.

Nymanin mukaan pelillisesti Interillä ei ollut ottelussa hätää. Kentällä tuntui aikaa riittävän, mutta siitä ei lopulta ollut joukkueelle iloa.

– Tuntui, että hallitsimme peliä. Emme olleet altavastaajina oikeastaan missään vaiheessa. He pääsivät tästä huolimatta liikaa tilanteisiin. Me olimme sen sijaan aseettomia sekä puolustus- että hyökkäyspäässä, näki Nyman.

Kotijoukkue PK-35 Vantaa oli melkoisessa myllerryksessä ennen Inter-ottelua. Nyman kielsi, että Inter olisi asennoitunut peliin huonosti.

– Emme ole pelanneet tällä kaudella niin hyvin, että pystyisimme lähtemään ylimielisesti peleihin. Siitä ei missään nimessä ollut kysymys, korosti Nyman.

Interin pelit Veikkausliigassa jatkuvat jo lauantaina. Nymanin mukaan on hyvä, että seuraava peli tulee vastaan nopeasti.

– Hyvä, että pelaamme jo lauantaina. Nyt on pari päivää aikaa valmistautua siihen. Lataamme kaiken siihen peliin ja pyrimme voittoon kaikin keinoin. Olemme kannattajillemme sen velkaa, päätti Nyman.

Interin seuraava Veikkausliigaottelu on ohjelmassa siis jo lauantaina, kun Veritas Stadionille saapuu kello 18.00 alkavaan otteluun vieraaksi PS Kemi.